Sunnuntai 19.11.2017
"
Jeesus sanoo: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa." Mark. 13:35

Sano se kantaatein

5.9.2017 06:49 | Seppo Tervo
Rakastuin vuosia sitten pysyvästi. Kuten asiaintilaan kuuluu, on vaikeaa kenellekään kovin hyvin kuvailla tapahtuneen syitä, seurauksia tai vaikutuksia. Irti ei pääse, eikä haluakaan. Tuntee vain ääretöntä hyvää oloa.
 
Kaikki alkoi keltakoteloisesta c-kasetista. Siinä oli ensirakkauteni ensisilmäys tai oikeammin ensikuulemus. Christ lag in Todes Banden, BWV 4 J.S.Bachin tunnetuimmassa teosluettelossa. Suomeksi laulettuna se iski lujaa ja suoraan läpi kaikkien suojausten. Sitä kuuntelin ja kelasin, kelasin ja kuuntelin ja lopulta en edes kelannut miksi kuuntelin. Se sopi juhlaan ja arkeen, ja arki oli yhtä juhlaa.
 
Oulunsalossa ystäväni isä johti nuorisokuoroa ja kävin usein kuuntelemassa kirkossa jouluaaton sävelhartauksia ja pääsiäisajan musiikki-iltoja. Sitten kuin unet olisivat käyneet toteen sain kokeilla tenoripultissa oleskelua ja tapailla rakastamani kantaatin stemmoja itse. Koskaan ei ole ollut niin motivoivaa treenata omalla ajalla ja itsekseen. Seinä- ja ehkä lattia- ja kattonaapuritkin pääsivät usein ilostani osallisiksi.
 
En koskaan unohda ystäväperheeni vieraanvaraisuutta, kun sain olla kylässä pääsiäisaikaan, tuntea olevani melkein perheenjäsen ja laulaa kirkossa ja kotona. Oli helppoa samaistua Diderik Buxtehuden ja J.S. Bachin Abendmusik-ideaan, kun he järjestivät näitä iltamusiikkeja ystävilleen ja tuttavilleen. Mukana näissä aivan erityisissä iltakylissä oli paljon ystäviä ja usein kaivoimme spinetin päältä nuottinivaskan ja solfasimme jotain kantaattien aarioita tai kuoro-osia. Oi sitä onnea!
 
Pian c-kasetti alkoi tuntua hyvin rajoittuneelta tallennusvälineeltä ja aloin opiskella äänentoistoasioita. Hifi vei sittemmin mukanaan vuosikausiksi, mutta aivan aluksi hankin vähistä rahoistani huokean mutta hyvännäköisen integroidun stereolaitteiston cd-soittimella varustettuna. Marssin lähimarkettiin katselemaan äänitteitä ja aluksi hankin halpoja kymmenen markan hopeakiekkoja – barokkia tietysti. Olin viisastunut ymmärtämään, että se on maailman parasta musiikkia ja muusta viis. Muistan, että Musiikki-Kullaksen hyllyssä oli kokoelmaboksi Bachin kantaatteja ja en päässyt mitenkään ylitse mielihalustani saada se omistukseeni. Hinta oli muistaakseni 379 markkaa, ja kutakuinkin sen verran tilillä oli rahaa – kuun alussa kun lukiolaisen opintotuki oli tullut. Tuo Erato Classicsin boksi sisälsi peräti kaksitoista kantaattia ja neljännestä kantaatista kaksi eri versiota. Kerrottakoon, että Bach saattoi muokata teoksistaan useita versioita ja koraalikantaatti BWV 4 on hänen nuoruutensa teos. Hän oli vuonna 1707 säveltäessään tämän vasta 22-vuotias!
 
Sitten taidettiinkin vierailla kotosalla syömähommissa kuukauden ajan seuraavaan opintotukeen asti.
 
”Den Tod niemand zwingen kunnt
Bei allen Menschenkindern,
Das Macht´ alles unsre Sünd,
Kein Unschuld war zu finden…”
 
Tuota sopraanon ja alton duettoa kuuntelin usein ja opettelin ulkoa altonkin stemman. Melkein toimivalla kontratenoriäänellä luikuttelinkin alttoaarioita omissa oloissani omaksi lystikseni. Tietty basso ja sopraanokin menivät jo melkein ulkoa, kun levy kului cd-soittimen kelkassa – sananmukaisesti. Oulun kaupunginkirjaston cd-levyhyllyä kolusi usein laiha ja ujo poika ja lainasi toistuvasti kulunutta ja naarmuista Archivin levyä, jonka kannessa on norsunluusta veistetty Kristus ristillä. Tuon levyn hankin tietysti kokoelmiini myöhemmin. Siinä kun oli kaksi muutakin suosikkikantaattiani, bassosoolokantaatit BWV56 Ich will den Kreuzstab gerne tragen ja BWV 82 Ich habe genug. Tunsin että minulla todella on kyllin.
 
Stereolaitteistooni kuului myös vinyylilevysoitin, joka oli niihin aikoihin jäämässä perifeeriseksi musiikintoistovälineeksi. Lainasin isoja, vihreäkoteloisia kantaattikokoelmia lp-levyinä havaiten, että kovin moni – jos kukaan – muu niitä lainasi tai kuunteli. Kirjastossa oli lp-levyhuone, jossa saatoin opiskelujen vastapainoksi istua ja kuunnella omissa maailmoissani Bachin suloista musiikkia silloin, kun en viitsinyt lainata vinyyleitä kämpille pyöritettäväksi omassa kiekkosorvissani.
 
Minulle tärkeää oli jo alusta asti kantaattien teologinen ulottuvuus. Opin, että alunperin kantaatti esitettiin heti epistolatekstin jälkeen ja seurakunta yhtyi loppukoraaliin heti sitä seuraavan saarnan jälkeen. Kantaatti oli yleensä kirkkovuoden kyseisen sunnuntain tekstin pohjalle sävelletty. Mietiskelin, että olisipa hienoa, jos jumalanpalveluksissa samaa käytäntöä jatkettaisiin, vaikka tilaisuus pitenisikin neljän tunnin mittaiseksi kuten ukko-Bachin aikana. Tokihan kaikki jaksaisivat niin ihanaa musiikkia kuunnella! Itse kantaatti ei toki kestänyt kuin pari-kolmekymmentä minuuttia, tosin en ole varma sen ajan esitystempoista.
 
Ajattelin, että kuinka löydän enää uutta kuunneltavaa, kun kantaatit loppuvat. Tutkiskelin, että Bach sävelsi ainakin viisi vuosikertaa kantaatteja eli noin 350 kappaletta. Historiaa harrastaneena luin, että Dresdenissä Saksassa oli suuri valtionarkisto ja kun kaupunki paloi tulimerenä liittoutuneiden pommittaessa sitä, tuhoutui todennäköisesti Bachinkin kantaatteja paljon. Surku iskee aina sitä ajatellessa, mutta lohduttaudun ajatuksella, että loppuja 209 kantaattia uudelleen kuunnellessa aika kuluu silti mukavasti ja aina niistä jotain uutta löytää. Ei muuten ole edes kauaa, kun Ruotsin kuninkaallisesta kirjastosta löydettiin ennalta tuntematon sopraanosoolokantaatti. Ehkä muitakin tulee esille! Ehkäpä Bachin pojan kalakauppiaalle kääreiksi myymät hieman tuoksuvat partituurit joskus ilahduttavat aikamme musiikkiin kyllästyneitä.
 
Vuosien kuluessa kantaatti-innostukseni ei hiipunut. Tuli raskaita elämänvaiheita, ja kun ahdistus oli sietämättömän tuntuista, silloin usein etsin levyhyllystäni rakastamaani musiikkia. Sanomaa en usein ymmärtänyt, kun se oli saksaa ja levyvihkosen teksti englantia mutta musiikki puhui. En tarvinnut kuin ymmärryksen, että puhutaan hyvistä asioista. Kristuksesta ja luottamuksesta. Bach itse kirjoitti nuotin ylälaitaan joskus JJ eli Jesu Juva: Jeesus, auta! Tekstin loppuun hän taas kirjoitti: Soli Deo Gloria! Yksin Jumalalle kunnia! Hän ymmärsi omissa suurissa elämänkoettelemuksissaan, kuka on hänenkin auttajansa. Sävelkielestä voi erottaa paljon asioita.
 
Minulle on edelleen selittämätön asia, miksi kantaattien sanoma ja musiikki puhuttelevat niin syvästi. Ne ovat tunnetusti sopusoinnussa keskenään, ja Bach ei säveltänyt yhtään turhaa säveltä. Jokaisella on jokin merkitys, joka kiinnostaa matemaatikkojakin. Mysteeri on sekin, miksi Bachin säveltämä surumusiikkikaan ei ole lohdutonta, vaan kaikessa on selvä toivon näköala – oikeastaan kuuloala – ja pohjavire.
 
”Mein Herze schwimmt im Blut,
Weil mich der Sünden Brut
In Gottes heilgen Augen
Zum Ungeheuer macht.”
 
Teoksen BWV 199 sopraanosoolokantaatin sanoin: laulajan sydän ui veressä, koska hänen syntinsä tekevät hänestä hirviön Jumalan pyhissä silmissä. Musiikki ilmentää tuota tuskaa, mutta jo samalla laulaja näkee pelastuksensa Kristuksessa. Musiikki ei ahdista vaan luo toivoa, kuten kerroin.
 
Ehkä olen hieman tummien vesien kippari ja pian ymmärsin, että olen rakkauteni kanssa yksin. Toisin kuin muiden rakkauteni kohteiden kanssa, tässä asiassa ei tarvinnut kokea mustasukkaisuutta tai pelkoa, että joku muu vie. En löydä vieläkään sanoja, joilla kykenisin kuvailemaan, mitä nämä kauniit kantaatit merkitsevät. Aloin opiskella musiikin teoriaa lystikseni ja uteliaisuuttani sekä lainasin Bach-elämänkertoja ymmärtääkseni henkilöä enemmän. En ole lukenut montaa englanninkielistä kirjaa, mutta A. Schweitzerin Bach-tutkimuksen kahlasin hitaasti läpi ja ymmärsinkin jotain. Bach-tutkijoista ykkösen, Philipp Spittan Bach-biografia on yhä lukematta. Toista tuhatta cd-levyä sisältävä musiikkikokoelmani on ehkä puoleksi Bachin kantaatteja. Totta kai pitää olla erilaisia esitystulkintoja samastakin kantaatista!
 
Pidin kantaatti-ihastelua suomalaisittain pienenä ilmiönä mutta toisinaan sain yllättyä. Eräs ystävä kertoi arkkitehtitoveriensa kuuntelevan Bachin kantaatteja tehdessään töitä. Vieraillessani ystäväpariskunnan luona kuulin, että heidän vanhin tyttärensä kuuntelee Bachin kantaatteja ilmeisen samanlaisella innolla kuin itsekin. Joihinkin ihmisiin olen törmännyt, jotka taitavat vähän ainakin ymmärtää rakkauttani. Eräs tärkeä ihminen kertoi puhjenneensa itkuun kun linkitin WhatsAppissa jonkin kantaatin osan. Ehkä hänkin ymmärsi siinä hetkessä jotain, ja luulen että ymmärsin häntä hetken.
 
”Wer nur den lieben Gott läßt walten
Und hoffet auf ihn allezeit,
Den wird er wunderlich erhalten
In allem Kreuz und Traurigkeit.
Wer Gott, dem Allerhöchsten, traut,
Der hat auf keinen Sand gebaut.” (BWV 93)

Tämä kantaatti – tai joskus vain Stück (kappale) – on tehty viidenneksi kolminaisuudenpäivän jälkeiseksi sunnuntaiksi. Koraalin tunnemme suomalaisittain nimellä Ah sielu vallita suo Herran. Kantaatti alkaa mahtavalla koraalifantasialla. Jokaista koraalin säettä edeltää sen kontrapunktinen käsittely eri äänissä. Ikään kuin epäilykset hälvenisivät hetkeksi, kunnes laulaja taas alkaa kysellä, että kruunaako Kristus minut siltikin kerran taivaan autuuteen. Aina uudelleen vakuutetaan että ”ken tiensä uskoo Herralle, ei rakenna hän hiekalle”. Kuka kuuntelisi sitä kyynelittä?
 
Pystyisin keskustelemaan kantaattien musiikin ja tekstin symboliikasta ja merkityksestä varmasti tuntitolkulla, jos olisi vain kuulijoita. Tähän tekstiin en löydä niitä kaikkia kohtia, jotka ovat vaikuttaneet minuun syvästi. Silloin tällöin ystävien kyläillessä niitä saatan availla. Järjestimme myös ystäväporukalla Oulussa iltoja, joita kutsuimme musiikkiterapiaistunnoiksi. Jokainen toi rakastamaansa musiikkia esitellen sen muille, ja kappaleita kuunneltiin sekä niistä keskusteltiin kaikkia kunnioittavaan sävyyn. Täällä etelässäkin kokoonnuimme samankaltaisiin hetkiin joskus. Otaniemen kappeli oli akustiikaltaan hyvä paikka sellaiseen harrastustoimintaan.
 
En tiedä, onko kiire vallannut elämääni niin paljon, että enää en niin usein töistä tultua asetu makuulleni pehmeälle villalankamatolle ja aseta hyvälaatuisia kuulokkeita korvilleni. En monestikaan enää laske levykelkkaan hyllystä Masaaki Suzukin johtaman Bach Collegium Japan-kokoonpanon tulkintaa tärkeimmistä kantaateista ja nukahda siihen kuunnellessani turvallista ja tuttua musiikkia. Autossa sentään pyörii melkein aina joku kantaattilevy ja pitkillä matkoilla on helppoa antaa ajatusten palata teinivuosien rahiseviin äänitteisiin ja elämään, kun kaikki oli jotenkin mustavalkoisempaa ja yksinkertaisempaa.
 
”Christus will die Koste sein
Und speisen die Seel allein,
Der Glaub will keins andern leben,
Halleluja!”
 
Loppuun sopivat hyvin ensirakkauteni loppukoraalin sanat, joissa vakuutetaan että Kristus on ruokamme, joka yksin ravitsee sielumme ja vahvistaa uskoamme. Halleluja!
 

Vanhemmat

Seppo Tervo

Olen nelikymppinen alakoulun opettaja joka rakastaa kaikkeen uuteen ryhtymistä. Toisinaan ryhtymisen alut johtavat jonkinlaisiin tuotoksiinkin.

Blogiteksteistä ja kaikesta muustakin voi laittaa sähköpostia setervo@gmail.com.

Seppo Tervo

Liikeilmoitukset

Toim. Sirkka Lehto ja Ari-Pekka Palola

Vanhurskas elää uskosta

SRK:n vuosikirjan 2017 sisältö liittyy kahteen merkkivuoteen: uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan ja maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Kirjan nimi muistuttaa uskonpuhdistuksen keskeisimmästä löydöstä, uskonvanhurskaudesta, sekä siitä, että elävä usko väistämättä näkyy ihmisen elämässä.

23 e

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Suomi suloisin, CD 124

Suomi suloisin on ikkuna kotimaamme luonnon ainutlaatuisuuteen ja kansanluonteeseen. Äänite juhlistaa 100-vuotiasta Suomea nuorisokuoron raikkaalla laulannalla. Levyllä on perinteisten isänmaallisten laulujen ja kansanlaulujen lisäksi monien koulumuistoissa elävät maakuntalaulut.

24 e

Toim. Pekka Kinnunen, Pirkko Tala, Yrjö Tala

Raamatusta en luovu

Raamatusta en luovu kertoo maailmasta, jossa Martti Luther syntyi, kasvoi, kävi koulua ja astui eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Kirjassa keskitytään ennen kaikkea niihin Lutherin elämää koskeviin tapahtumiin, joilla on ollut merkitystä uskonpuhdistukselle.

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi