Sunnuntai 19.11.2017
"
Jeesus sanoo: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa." Mark. 13:35

Kun mikään arjessa ei ole tuttua

15.9.2017 06:29 | Samalla puolella – Elina ja Harri Vähäjylkkä
Elämässä tulee vastaan monenlaisia asioita, jotka kuormittavat avioliittoa. Kolmen kuukauden asuminen uudessa maassa on siirtänyt meidän parisuhteemme arjen uudelle tasolle. Aivot tuntuvat käyvän ylikierroksilla. Mikään ei ole enää tuttua tai helppoa. Kireys, väsymys, jopa epätoivo valtaavat aika-ajoin. Sitten taas löydämme yhteyden ja tunnemme, että kyllä me yhdessä selviämme.

Arki täällä meren takana Yhdysvalloissa on ollut täynnä yllätyksiä. Kun koulusta tulee lappu, jossa kehoitetaan hankkimaan lapsille puuttuva rokote, lähtee iso pyörä pyörimään. Koulu ei hoida rokotuksia. Mistä siis? Ensin etsitään google-kääntäjällä, mitä ovat nämä chicken box -taudit ynnä muut sellaiset, joita vastaan pitäisi rokottaa. Mietitään, otetaanko vai jätetäänkö. Laitan kyselyä WhatsApp-ryhmään, jossa kaiken tämän ennen kokeneet osaavat vastata. Rokotteen voi käydä ostamassa päivittäistavarakaupan apteekkiosastolta à 80 dollaria tai mennä paikalliseen terveyskeskukseen, jossa se maksaa ehkä 15 dollaria. No, jos neljä pitää rokottaa neljästi, valinta ei ole vaikea. Terveyskeskuksen nimi ja osoitekin tulevat samasta kanavasta. Onneksi on näitä arjen enkeleitä! Ei muuta kuin kokeilemaan, pääsisimmekö terveyskeskuksen palveluiden piiriin.

Ja näitä ihan arkisia, hoidettavia asioitahan riittää. Mutta entäpä kun meillä ei ole sosiaaliturvanumeroa, veronumeroa, paikallista ajokorttia, eikä Green Cardia, eikä... Tässä vaiheessa sydän lyö jo ylimääräisiä lyöntejä ja kurkkua kuristaa. Selviämmekö tästä?

Molemmat huolehtivat mielessään osin samoja asioita, osin omia murheitaan. Saavatko lapset kavereita? Miten pärjäävät ummikkoina koulussa? Entäpä me itse. Löytyykö sydänystäviä, huolien ja ilojen jakajia, niin kuin Suomesta? Miten Suomessa olevat aikuiset lapset pärjäävät? Miten löydän mielekästä puuhaa itselleni, kun en käy töissä? Miten voikin tuntua samaan aikaan niin vaikealta, vaikka kuitenkin viihdymme uudessa paikassa? Keskustelimme tästä paljonkin ennen lähtöä ja tiesimme tämän ajan tulevan. Se tieto ei nyt auta tähän väsymykseen. Onneksi kuulemme toisilta saman kokeneilta, että elämä helpottuu puolen vuoden jälkeen, kun asiat tulevat tutuksi, eikä arki vaadi enää niin paljon.

Monena, monena hetkenä joudumme pysähtymään ja kysymään: Mitä sinä tunnet? Mikä huolettaa tai väsyttää tällä hetkellä eniten? Jospa laittaisimme hoitamattomat asiat paperille ja tekisimme yhden kerrallaan. Ymmärrätkö, miltä minusta tuntuu? Olenko vielä rakas? Muistutamme toisiamme, että perusasiat ovat edelleen hyvin. Oikeinkin hyvin. Meillä on toisemme. Rakastamme edelleen. Meillä on usko ja luottamus Jumalaan, että näin on hyvä. Lapsillakin on asiat hyvin. Ympärillämme on ihania ihmisiä, jotka auttavat ja tasoittavat tätä tietä. Tarvitsemme vain riittävästi yhteistä aikaa vain olla ja jutella. Evankeliumista saa ihmeellisesti voimaa tähänkin kuormaan. Hermostumiset ja huonot sanat on hyvä saada anteeksi. Illalla ristimme kädet yhdessä ja pyydämme huolenpitoa ja voimia rakkaillemme ja itsellemme.

Elina Vähäjylkkä
 

Vanhemmat

Uudemmat

Samalla puolella – Elina ja Harri Vähäjylkkä

Löysimme toisemme nuorina ja saimme vuosien myötä suuren perheen. Puolisoina koemme välillä olevamme ihan eri planeetoilta. Siinä missä toinen on avoin, toinen miettii mielessään. Kun toinen puhuu suoraan, toinen tasoittelee ja etsii kompromisseja. Innostumme herkästi uusista mahdollisuuksista. Se on johtanut välillä isoihin elämänmuutoksiin. Yhä edelleen opettelemme avioliittoa, sen ihanuutta ja kamaluutta. 

Tässä yhteisessä blogissamme käsittelemme rakkauden, avioliiton ja perheen teemoja omasta kokemuksestamme käsin, selkokielellä, päällimmäisenä ilo Jumalan antamasta lahjasta ja elämänmittaisesta tehtävästä.

Palautetta blogistamme voi antaa osoitteeseen emvahajylkka@gmail.com.

Samalla puolella – Elina ja Harri Vähäjylkkä

Liikeilmoitukset

Toim. Sirkka Lehto ja Ari-Pekka Palola

Vanhurskas elää uskosta

SRK:n vuosikirjan 2017 sisältö liittyy kahteen merkkivuoteen: uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan ja maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Kirjan nimi muistuttaa uskonpuhdistuksen keskeisimmästä löydöstä, uskonvanhurskaudesta, sekä siitä, että elävä usko väistämättä näkyy ihmisen elämässä.

23 e

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Toim. Pekka Kinnunen, Pirkko Tala, Yrjö Tala

Raamatusta en luovu

Raamatusta en luovu kertoo maailmasta, jossa Martti Luther syntyi, kasvoi, kävi koulua ja astui eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Kirjassa keskitytään ennen kaikkea niihin Lutherin elämää koskeviin tapahtumiin, joilla on ollut merkitystä uskonpuhdistukselle.

22 €

Suomi suloisin, CD 124

Suomi suloisin on ikkuna kotimaamme luonnon ainutlaatuisuuteen ja kansanluonteeseen. Äänite juhlistaa 100-vuotiasta Suomea nuorisokuoron raikkaalla laulannalla. Levyllä on perinteisten isänmaallisten laulujen ja kansanlaulujen lisäksi monien koulumuistoissa elävät maakuntalaulut.

24 e

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi