Tiistai 23.1.2018
"
Herra puolustaa kansaansa, hän säälii palvelijoitaan, kun hän näkee, ettei heillä enää ole voimaa, että he ovat uupuneita, niin suuret kuin pienet. 5 Moos. 32:36

Hopeista häätä ja vaihtelevaa säätä

4.8.2017 06:00 | Samalla puolella – Elina ja Harri Vähäjylkkä
Merkkipäivän alla mietin, miten muistaa puolisoa. Tuleva vuosipäivä ei ole mikä tahansa toisen nimen nimipäivä; 25 vuotta yhteistä elämää avioliitossa tulee täyteen.

Mikä olisi sellainen lahja tai muu muistaminen, joka kertoisi ajatuksistani ja kiitollisuudestani? Tajuan, että sellaista ei ole. Tuntuu, että en voi sisällyttää minkäänlaiseen lahjaan kaikkea kokemaamme. Ehkä tärkeintä on, että yhdessä pysähdymme, istumme alas, katsomme taas toisiamme syvälle silmiin ja kiitämme Jumalaa toisistamme.

Matkan alku on ihana. Täynnä tunnetta, rakkauden vimmaista voimaa ja tajua sen ainutlaatuisuudesta. On vain sinä ja minä. Jaan elämäni tuon ihmeellisen olennon kanssa. Päätämme, että tästä pidämme kiinni. Emme suostu siihen, että elämän arki koittaisi. Teemme makaronilaatikkoa ja keitämme kahvia. Kyllä niillä pärjää. Appi ja anoppi tuovat lahjaksi neljä jakkaraa. Olo on rikas!
 
Yhtäkkiä alkutaipaleemme sisältää suuria tunteita myös vastakkaiseen suuntaan. Hiipistelen varpaillani ympäri kämppää ja mietin: Tuleekohan ero? Riidat kehittyvät kuin kesäiset ukkosmyrskyt. En osaa kertoa omista tunteistani, pettymyksistäni tai pahasta mielestäni. Sanon asioita kärkkäästi. En tajua, että toimin loukkaavasti. Oletan myös liikaa toisesta. Tulkitsen väärin hänen sanojaan, ilmeitään ja tekemisiään. Joskus lähden autolla pihasta niin, että kivet sinkoilevat. Toimin lapsellisesti ja väärin. Minulta puuttuu työkaluja.

Kun aikansa on salamoinut ja jyrissyt, etsimme sovintoa. Keskustelemme, keskustelemme ja keskustelemme. Anteeksiantamuksen aurinko paistaa lämpimästi sydämiimme.

Ajan kuluessa saan oppia paljon. Minulla on kärsivällinen ja rakastava opettaja. Opin tuntemaan ja tunnistamaan tunteitani, sanoittamaan niitä. Opin tuntemaan puolisoani sydämestä. Kasvamme yhdessä vastuuseen toisistamme ja perheestämme.

Usein palaamme alkuun. Mihin sinussa rakastuin? Mikä sinussa on ainutlaatuista? Rakastatko minua tällaisena? Ihmisen on hyvä saada kuulla olevansa rakas. 
Tänään ymmärrän syvästi, ettei ole kysymys niinkään minun, sinun tai meidän rakkaudestamme. On kysymys Jumalan antamasta rakkaudesta. Hän on kutsunut meidät sitä hoitamaan.

Käyköhän se muuten lahjasta, jos lämpimässä illassa juo yhdessä kahvit takakuistilla?

Vanhemmat

Uudemmat

Samalla puolella – Elina ja Harri Vähäjylkkä

Löysimme toisemme nuorina ja saimme vuosien myötä suuren perheen. Puolisoina koemme välillä olevamme ihan eri planeetoilta. Siinä missä toinen on avoin, toinen miettii mielessään. Kun toinen puhuu suoraan, toinen tasoittelee ja etsii kompromisseja. Innostumme herkästi uusista mahdollisuuksista. Se on johtanut välillä isoihin elämänmuutoksiin. Yhä edelleen opettelemme avioliittoa, sen ihanuutta ja kamaluutta. 

Tässä yhteisessä blogissamme käsittelemme rakkauden, avioliiton ja perheen teemoja omasta kokemuksestamme käsin, selkokielellä, päällimmäisenä ilo Jumalan antamasta lahjasta ja elämänmittaisesta tehtävästä.

Palautetta blogistamme voi antaa osoitteeseen emvahajylkka@gmail.com.

Samalla puolella – Elina ja Harri Vähäjylkkä

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi