Perjantai 26.5.2017
"
Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat. Ps. 40:5

Sairastuimme hometalossa

15.5.2017 06:56 | Päivämiehen verkkolehden vierasblogi
Viime vuonna meidän perheemme elämä muuttui. Sairastuimme hometalossa koko perhe, tietämättämme. Minä ja mieheni lopullisesti, lapsilla sentään on toivoa, ettei oireilu olisi loppuelämän vitsaus. Me vanhemmat olimme kärsineet homeen vuoksi aiemminkin: kouluissa, työpaikoissa ja asunnoissa. 

Vielä jokin aika sitten luulin, että on normaalia, kun tuntuu, että happi loppuu ja kurkku menee tukkoon, astmalääkkeitä menee enemmän kuin aiemmin. En ymmärtänyt, miksi on jatkuvasti poskiontelontulehduksia ja lämpöilyä, lihakset ovat voimattomia, mieliala laskee ja on suunnaton väsymys. Oireisiin liittyi "aivosumua": välillä oli vaikea ymmärtää, mitä itse puhui tai mistä muut puhuivat. Saattoi puhua toista, mitä ajatteli sanovansa. Oli seiniin törmäilyä, koska luuli oviaukon olevan eri kohdassa, missä se oikeasti oli. Reaktiokyky hidastui, saattoi ajaa autoa tajuamatta kunnolla ympäristöä. Tuntui kuin katsoisi maailmaa liian vahvojen silmälasien läpi.

"Kemikaali- ja homekänni" on ilmaisu, joka kuvaa monia edellä mainittuja asioita. Oireiden kirjo on laaja, todella laaja. En tiedä millaista on olla humalassa, mutta tuo tila on luultavasti hyvin vastaava, ilman alkoholia. Näin moni on vertaisryhmissä kertonut. Ehkä kokemusta voisi verrata myös siihen, kun pitkän yövuoron jälkeen lähtee ajamaan autolla. Autolla ajaminen hyvin väsyneenä vastaakin muistaakseni yli promillen humalatilaa. Itselleni on myös puhjennut monia ruoka-aineyliherkkyyksiä. Lähes mitään ei voi ostaa valmiina kaupasta, kaikki pitää tehdä itse. On luksusta päästä jonkun toisen tekemien ruokien ääreen.

Palat loksahtivat paikalleen kun luin, millaista on MCS:ää (monikemikaaliherkkyys) sairastavan elämä ja millaista on, kun home sairastuttaa. Sen jälkeen taloamme tutkittiin homekoiran avulla ja siihen tehtiin myös rakennetutkimuksia. Löytyi paljon homeita, hiivoja ja bakteereita. Yli raja-arvojen. Erittäin suurella todennäköisyydellä myös vanhat muovimatot "olivat hajonneet" ja niistä irtosi 2-etyyliheksanolia, hermomyrkkyä. Onneksemme ymmärsimme tilanteen vakavuuden ja lähdimme äkkiä evakkoon.

Siltä talossamme nyt näyttääkin, tavarat on jätetty niille sijoilleen. Sinne on jäänyt rakas piano ja muitakin tärkeitä tavaroita. Paljon on pitänyt hävittää omaisuutta. Vakuutus ei homevahinkoja korvaa. Kuinka vaikeaa onkaan itse hävittää rakkaaksi tulleita lasten leluja, tauluja, nuotteja ja tunnearvoa kantavia esineitä. Homekodin maisemaa on ikävä. On ikävä Kotia isolla koolla. "Home sweet home" -tekstiä meillä tuskin tullaan näkemään ikinä. 

Luen vertaisryhmien kirjoituksia, home- ja monikemikaaliherkkyyden kanssa elävien kokemuksia on moneen lähtöön. Toisissa näkyy epätoivo, kun on oman kodin "vanki", kun kukaan ei ymmärrä ja sosiaalinen elämä on nollassa. Toisissa taas näkyy toivo, että kyllä tämä tästä hiljalleen järjestyy, ymmärtäjiä on edes muutama ja joku voi tulla jopa kylään käymään. Voi puhua jollekin kasvotusten, muillekin kuin omille perheen jäsenille tai seinille. Sekaan mahtuu paljon myös konkreettisia neuvoja vaikkapa pesuaineisiin ja homekoiriin liittyen. 

Suomessa kunnollista avustusjärjestelmää homepakolaisille ei ole. Avustusjärjestöt saattavat auttaa. Jokainen on omien ihmissuhteittensa varassa. Ja omien voimiensa varassa, että jaksaako alkaa pyytämään apua, soitella ja lähettää sähköposteja, kun voimia ei ole.

Ongelmallista on, että Suomessa homesairautta ei juuri tunneta tai tunnusteta. Käypähoito-suositus ei tunne sanaa monikemikaaliyliherkkyys, siksi myöskään diagnoosia ei ymmärtääkseni voi saada ainakaan terveyskeskuksesta. Lääkäri kyllä saattaa sanoa, että oireet sopivat kyseiseen ongelmaan, mutta ei voi kirjoittaa diagnoosia, koska sitä ei suomalaisessa terveydenhoitojärjestelmässä hyväksytä.

Mitä sitten toivoisin kaikkien homesairaitten puolesta? Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät, että osa homesairaista ei kestä lähes mitään kemikaaleja ja hajuja. Toivon, että kuunneltaisiin, koska se auttaa sairastunutta tunnistamaan, mikä hänelle on hyväksi. On arvokasta, jos joku tarjoaa apua, auttaa pyytämättä. Ennen kaikkea toivon, että kukaan ei pitäisi sairautta ja oireilua kuvitelmana, vaan että ne otettaisiin vakavasti. 

Homesairaan elämä on jatkuvaa riskinottoa. Itselläni hajuaisti on herkistynyt niin, että se on voimakkuudeltaan moninkertainen terveeseen ihmiseen verrattuna. Kauppaan lähtö on riski, kylään lähtö on riski, myös pihalle meno on riski ulkohomeiden ja siitepölyn takia. On ikävää olla maski päässä muualla kuin evakkoasunnossa, mutta itselläni ei muita vaihtoehtoja ole. Jos maski ei ole päässä ja ohi menee ihminen, joka tuoksuu, tunnetta voisi kuvailla sellaiseksi kuin joku löisi kasvoihin.  Lomalle on vaikea lähteä, koska harva paikka on niin terve, että siellä voisi yöpyä. On helpointa olla kotona, tai muita mahdollisuuksia ei juuri ole. Surullista on, että sosiaaliset kontaktit ovat siksi vähissä.

Kaiken tämän keskellä kuitenkin ajattelen, että meillä sentään on toivo. Vaikka homesairaus tulee varjostamaan elämääni aina, siitä voi kuitenkin lähestulkoon parantua, kun välttää altistuksia. Suurimman toivon tuo se luottamus, että taivaan Isä kyllä näkee meidät ja asiamme. On turva johon luottaa. Olen kiitollinen omasta perheestä, meillä on hyvä olla yhdessä. Ajattelen, että kaikella on tarkoituksensa, mutta sen useimmiten huomaa vasta jälkeen päin. 

"Rakas Jeesus, siunaa meitä,
Anna meille enkeleitä.
Siivilläsi meitä peitä,
Älä meitä koskaan heitä."

Nimimerkki "Homeesta sairastunut"

Vanhemmat

Uudemmat

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

Päivämiehen verkkolehden vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia lehdessämme. Lukijat voivat tarjota tekstejään julkaistavaksi vierasblogiin.

Haluaisitko jakaa itsellesi merkityksellisiä asioita Päivämiehen lukijoille? Jos kiinnostuit, ota yhteyttä Päivämiehen verkkotoimitukseen, osoitteeseen verkkotoimitus@srk.fi. 

Blogin nimikuva: Heikki Vuonokari

Päivämiehen verkkolehden vierasblogi

SRKCD-123

Soikoon kiitos ikuisesti!

Soikoon kiitos ikuisesti! sisältää virsikirjastamme tuttuja koraaleja, joiden juuret ovat uskonpuhdistuksen ajan Saksassa. Johann Sebastian Bachin sovittamien koraalien lisäksi levyllä on kuusi Bachin yksinlaulua niin sanotusta Schemellin kokoelmasta. Yksinlaulua ja kuorolaulua säestävät jouset ja continuoryhmä. Laulukielenä on suomi.

22 e

Elina Sneck

Sylissäni tuoksuu taivas

Elina Sneckin runoissa lapsilla on ihmeelliset silmät. Niiden kautta aikuinenkin näkee välillä kirkkaasti: kuinka kesä on piilossa talven alla ja kuinka maailma on ihan ikkunan takana. Vanhemmiten näköalat syvenevät ja tummuvat, mutta uskon valo ja lempeä huumori eivät häviä silloinkaan.

17

Tiina-Liisa Lohi
Kuv. Tytti Mäenpää

Niila ja punaiset saappaat

Niila tulee pahalla tuulella koulusta. Sisko on tullut vauvansa kanssa kylään, ja äitikin huomaa silloin vain Lilja-vauvan. Niila vetäytyy leikkimökkiin. Viimein äiti löytää pienen murehtijan piilostaan ja asiat alkavat selvitä.

17 e

Eeva Kontiokari

Tänään syntyy kesä -äänikirja

Eeva Kontiokarin runoissa eletään uudestaan lapsuutta, pysähdytään hetkeksi, nautitaan tässä hetkessä elämän pienistä ja suurista iloista, joista kesä syntyy. Kaiken hyvän antaja luo kesän yhä uudestaan – niin ikkunan taakse kuin sydämiinkin.

23 e

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi