Maanantai 24.4.2017
"
Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen. 1 Piet. 2:2

Erilaisia valintoja, kipeitä tunteita

13.4.2017 15:30 | Mari Karhumaa
Moni läheisistäni on viime aikoina menettänyt tai hylännyt uskonsa. Se on ollut pysäyttävää. Raskaimmilta ovat tuntuneet läheisten sukulaisten ratkaisut, sillä olen ehkä samalla pelännyt, mitä uskon kieltämisestä voi seurata. 
 
Vaikka koen itse ryömineeni uskovaisten joukossa kaikkein viimeisimpänä ja välillä hyvin lähellä maailmaa, en silti ole kenenkään ystäväni tai läheiseni kohdalla pystynyt täysin ymmärtämään uskosta luopumista. Vaikka toisaalta ymmärrän, että usko on lahja, jonka voi menettää. Uskon, ettei sitä koskaan menetä hetkessä, vaan hiljalleen, kun elämä lipuu kauemmas Jumalasta ja evankeliumista. Kun syntiä tulee, muttei sitä enää jaksa panna pois. Kun sitä vastaan ei jaksa taistella, vaan sen alkaa nähdä luvallisena. Miten hirvittävän lähellä tämä kaikki on omassakin elämässä. Samalla silti tunnen sydämessäni, että haluan uskoa. Haluan luottaa Jumalan lupauksiin.
 
Olen miettinyt tunteita, joita läheisen uskon kieltäminen on herättänyt. Ensimmäinen tunteeni on ollut suru, kun uskon tuoma turva, seurat, uskovaisten yhteys ja uskoa suojelevat elämänvalinnat eivät enää tunnu läheisestä tärkeiltä. Mutta sitten on seurannut myös voimakas pettymys. Ja olenkin miettinyt, mistä näissä tunteissa oikein on kyse. Tietysti on inhimillistä, että aina joukosta poistumiseen liittyy paljon erilaisia tunteita, pettymystä ja harmistusta. Miksi lähdet? Miksei sinulle kelpaa enää tämä? Mitä parempaa olet lähdössä etsimään? Miksi hylkäät sen, mikä minulle on niin tärkeää ja rakasta? Kuitenkin näiden tunteiden keskellä täytyy muistaa ja muistuttaa itselle, että jokaisella on vapaus tehdä omat valinnat elämässään. 
 
Keskusteluissa, joita olen uskonsa menettäneiden ystävieni kanssa käynyt, on välillä ollut kiperiäkin tilanteita. Toisinaan minua on loukannut ystäväni katkeruus, toisinaan häntä minun ehdottomuuteni joissakin asioissa. Olen onnellinen, että kaikesta on kuitenkin lopulta voitu puhua ja molemmilta on löytynyt halua kunnioittaa toisen näkemyksiä ja valintoja. Olen huomannut, että kun läheinen on luopunut uskosta, puolin ja toisin joudutaan ensin hakemaan ymmärrystä muuttuneeseen tilanteeseen. On tarvittu paljon hienotunteisuutta ja kunnioitusta. Hengellisten asioiden lisäksi käydään läpi molempien kokemuksia. Kummallakin on voinut herätä pelkoja, joita uusi tilanne synnyttää. Vieläkö kelpaan? Vieläkö minua rakastetaan? Onko meillä muutakin yhteistä kuin usko ja sen tuomat näkemykset?
 
Jokainen ihminen tarvitsee määrättömästi rakkautta, omistipa sydämellään uskon lahjaa tai olipa sitten luopunut siitä. Rukoilen, että osaisin itse aina rakastaa oikealla tavalla, armolla ja totuudella. Silloinkin, kun läheisen ratkaisut tuntuvat minusta sekä pelottavilta että surullisilta. Kuitenkaan uskosta luopuminen ei koskaan ole toisten kiusaamista tai rakkaudesta luopumista.
 
Olen kuullut, että jotkut uskonsa menettäneet ovat kokeneet uskovaisten läheisten osalta kylmyyttä ja jopa vihaa. Kun kuulin tällaisesta, olisin ensin halunnut kiistää, ettei sellaista voi olla olemassa. Etteivät uskovaiset sillä tavalla. Mutta en kiistänyt. Yritin olla siinä itselleni mahdollisimman rehellinen. Ehkä vihastumista voivat herättää pelot ja omat kamppailut. Niin inhimillisiä me kaikki olemme. Ja voiko uskosta luopuneen ystävän vapaalta vaikuttava elämä herättää hetkittäin jopa kateutta? Minusta tällaiset tunteet ovat normaaleja, ja ne kertovat siitä, miten pieniä ja heikkoja me ihmiset olemme. Kun omat tunteensa tunnistaa, on paljon helpompaa myös lähestyä uskosta luopunutta ystävää, ja nähdä, miksi itse haluaa kiusauksista huolimatta pysyä uskomassa.
 
Moni uskonsa menettänyt läheiseni on sanonut, että hän uskoo edelleen ja että mikään ei hänen elämässään muutu. Mutta joka kerta olen kuitenkin nähnyt, että asiat muuttuvat. Elämä muuttuu. Miten se voisi olla muuttumatta, jos kuitenkin uskonkäsitykset muuttuvat? Ne käsitykset, arvot, jotka ovat olleet ennen elämän perustus. Ajattelen, että kun perustus muuttuu, kaikki sen päälle rakennettu muuttuu – vaikka arki ulkoisesti voi näyttää hyvin samalta kuin ennenkin. 
 
Taivastoivo antaa omalle elämälleni päämäärän. Sen varassa elän ja kuljen. Ja kun rakkaalle ihmiselle tämä toivo menettää merkityksensä, ei voi olla olematta surullinen. Sillä surulla ei halua loukata eikä satuttaa läheistään, mutta ajattelen, että sillekin saa olla tilaa. Sitä ei tarvitse peitellä muttei myöskään korostaa. Olen kokenut, että joskus kipeät tunteet ovat etäännyttäneet välejä, mutta onneksi myöhemmin on voitu palata yhtä läheisiksi tai jopa vielä läheisimmiksi. Rakkaus ja ystävyys eivät katoa erilaisten elämänkatsomusten vuoksi.
 
Kun läheinen on luopunut uskosta, on tuntunut tärkeältä pysähtyä uskonkysymysten äärelle. Monenlaisten ajatusten ja epäilysten keskellä oma usko on alkanut tuntua entistä tärkeämmältä. On havahtunut siihen, että usko on lahja, jolla ei voi leikkiä. Että sen voi menettää, jos väsyy taistelemaan kiusauksia vastaan. Ja miten hirveän lähellä ne ovatkaan! Niin lähellä, että yksin ei jaksaisi kulkea. Onneksi rinnalla on uskonystäviä. He eivät ole ihmisinä sen parempia tai rakkaampia kuin uskosta luopuneet läheiset, mutta heillä on käsissään se lähde, jolla voin pestä omat jalkani, että jaksaisin taivaaseen asti.

Vanhemmat

Mari Karhumaa

Erilaisten mutkien ja suorien jälkeen tie on kuljettanut minut ja perheeni Tarttoon, jossa asumme nyt toista vuotta. Elämä täällä on toisenlaista kuin Suomessa, vaikka monet asiat sujuvatkin samaan tapaan. Minulle elämä täällä on ollut rauhallisempaa, rennompaa ja vapaampaa kuin Suomessa, vaikka samalla sydämessä on koko ajan pieni ikävä tuttuihin maisemiin ja rakkaiden ihmisten pariin.

Lapset ja lasten koulunkäynti, ihmisten kohtaamiset, kulttuurien erilaisuus, kotimaan kaipuu, luonnon monimuotoisuus sekä elämän erilaisten puolien valot ja varjot herättävät minussa jatkuvasti tunteita ja ajatuksia. Toiset niistä vaativat tulla kirjoitetuksi muistiin. Kirjoittaessani peilaan elämääni uskovaisena, naisena, äitinä, vaimona, suomalaisena ja ihmisenä kaikkeen siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Missä olen erilainen? Missä samanlainen? Millainen oikein olen? Millainen haluan olla? Mitä haluan elämäni olevan?

Minut tavoittaa osoitteesta makarhumaa@gmail.com.

Mari Karhumaa

Kertonut ja kuvittanut Raimo Österberg

Kodin kuvaraamattu - Raamatun kertomuksia

Kodin kuvaraamattu kertoo yksinkertaisesti ja selkeästi yhteensä 210 keskeistä raamatunkertomusta Vanhasta ja Uudesta Testamentista. Kuvitus tukee kertomusten sanomaa ja havainnollistaa Raamatun ajan elämää.

30 €

Salla Sivula

Yhteen punotut

Antilla on yhdeksän kuukautta aikaa sopeutua vaimonsa lähettämään viestiin. Perhe on kasvamassa, pian Anttikin olisi suuren perheen isä. Petralla ja Laurilla lapsen saamisen onni on juuri nyt todellista, herkkää ja kaunista. Kun arki lyö vastaan, jokaisen on mietittävä, mistä saa voimaa nousta pyykkivuoren yli ja rakastaa elämää ympärillään.

19 €

Elina Sneck

Sylissäni tuoksuu taivas

Elina Sneckin runoissa lapsilla on ihmeelliset silmät. Niiden kautta aikuinenkin näkee välillä kirkkaasti: kuinka kesä on piilossa talven alla ja kuinka maailma on ihan ikkunan takana. Vanhemmiten näköalat syvenevät ja tummuvat, mutta uskon valo ja lempeä huumori eivät häviä silloinkaan.

17

Illalla

Tällä perinteisiä kehtolauluja ja muuta iltatunnelmaan sopivaa musiikkia sisältävällä levyllä laulaa Matias Lahden johtama naiskuoro. Kuoroa neljässä laulussa säestävää jousikvintettiä kuullaan myös erikseen kuudella raidalla.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi