Sunnuntai 19.11.2017
"
Jeesus sanoo: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa." Mark. 13:35

Kun näkymätön on vahvempi kuin näkyvä

24.8.2017 06:29 | Kati Kanto
Arpela. Kylä sijaitsee Tornion keskustasta noin 27 kilometriä pohjoiseen. Vielä keltainen talo, tuossa tule Pohjanen, vihdoinkin mummola! Isäni koti, mummola, seisoo tien laidassa, jonne johtaa Kannonmutka.

Yleensä aina, kun leivon pullaa, muistan mummon. Muistan, miten hän sekoitti lämpimän maidon ja hiivan, lisäsi kardemummaa, kananmunia, jauhot. Taikina oli aina pehmeä, pullat onnistuivat aina. Äiti lähti joka kerta heti äitiysloman loputtua töihin, joten oli turvallista, kun mummo tuli meitä hoitamaan. Hän taittoi aina Jussilan bussilla tuon 27 km matkan. Molemmat rakkaat isovanhempani, mummo ja pappa, kannustivat aina lukemaan. ”Ei saa vaipua tylsyyteen!” sanoi mummo usein. ”Ei ole mithän hättää, ko koulut käy!” pappa sanoi.

Tietyt leivonnaiset ovat saaneet minulta lisänimen ”mummon” merkiksi siitä, että muistan mummon tehneen niitä. Tietysti mummo osasi tehdä juuri oikeanlaista, juuri tietynmakuista ”mummonlimppua”, ”mummonpullaa”, ”mummonmunkkia”, ”mummonrieskaa”. Nyt isä on alkanut tehdä rieskaa ja limppuja samalla reseptillä, ja täytyy sanoa, että kyllä nekin hyviä ovat. Arvokasta olisikin, jos vanhat reseptit siirtyisivät näin sukupolvilta toisille.

Pappa taas oli todella taitava rakennusmies. Oli juhlaa, kun hän käyskenteli sininen työhaalari päällään vihellellen naulaamassa ja sirklaamassa meillä erinäisten laajennusten tai remonttien aikana. Jouluaattona pappa häipyi jonnekin ja samassa alkoi olohuoneen ikkunalautaan käydä valtava pauke. Pukki! Siellä se möhki pehmeässä hangessa taloa ympäri, nyt oli lastenhuoneen ikkunassa! Kaikki oli jotenkin itsestään selvää. Pappa ja mummo tulevat, he auttavat, he osaavat.

Muistan Arpelan rauhanyhdistyksen tuoksun. Se oli puun, vanhan rakennuksen tuoksua, jota ei voi selittää. Kaappikello tikitti, kun laskimme lampaita puhujan takana olevasta öljyvärimaalauksesta. Aina uudelleen ja uudelleen. Ne käyskentelivät siinä vihreällä niityllä Jeesuksen ympärillä. Katse kääntyi vuoroin kelloon, vuoroin maalaukseen, puhujaan ja taas kelloon. No, nyt kuului aamen! Pian saa limukkaa! Jako oli selkeä: Arpelan kesäseuroissa sai aina limsaa, suviseuroissa jäätelöä.  Kyllä, taas odottivat Jaffa-pullot suorissa riveissä ahtaassa eteisessä: ihana, sitruunanmakuinen Perry, keltainen Jaffa ja punainen Jaffa!

Arpelan rauhanyhdistyksen joulujuhla oli luku sinänsä. Äiti taivutteli minua ja isosiskoani esittämään ohjelmaa, koska muita esittäjiä ei yksinkertaisesti ollut. Olimme aina etukäteen täynnä suunnitelmia:

– Joo! Laulethan ekana ”Taivahalla syttyi juuri” ja ”No onkos tullut kesä!” yhessä. Ja sitten mie laulan yksin ”Joulupuu on rakennettu”, sie ”Heinillä härkien!”
– Joo, sitten mie voin lukea vielä sen tontturunon.
 
Autossa tulomatkalla laulu raikaa kuurankukkaisten, huurteisten vanhan Datsunin ikkunoiden läpi.

– Kyllä, hyvin se menee! äiti ja isä toteavat. – Oikein kauniin kuuloista.

Kuusi seisoo permannolla, kaikkien on hyvä olla. Tämä sama joulujuhlatunnelma tempaa mukaansa. Kynttilät palavat kuusessa, joka seisoo koristeissaan pienen seurasalin etuosassa. Vanhukset ja muu juhlayleisö ovat asettuneet omille tutuille paikoilleen.

No nyt äiti on kuuluttanut meidät esittämään. Koko alkujuhlan, evankeliumin ja Enkeli taivaan -virren aikana pikkuhiljaa noussut paniikki on saavuttanut jälleen lakipisteensä. Kumpikaan ei uskalla nousta penkistä! Äiti katsoo ja kysyy ihmetellen, no mikäs nyt tuli, naurahtaa yleisölle:

– Tyttäret olivat niin suunnitelleet esitystä! Joku vanhuksista lupaa pastillia. Nousen kuin unessa ja mietin kuumeisesti lyhintä joululaulun, jonka muistan.

Seisahdan salin edessä sen verran, että ehdin henkäistä laulun: ”Koska meillä on joulu, juhla armas verraton” kuuluviin. Tempo hipoo varmaan 100 sanaa sekunnissa. Iloinen-sanan jälkeen syöksyn laulun mukaisessa mielentilassa penkkiin helpotuksesta ja jälkijännityksestä täristen.

Saimme Keskitalon Antilta tyynypurkkaa, värikkäitä mansikan ja banaanin makuisia palasia läpinäkyvässä muovikääreessä, kaksi palasta yhdessä. Kentän Sanni antoi valkoisia pastilleja, Sulo Sisua. Olimme karkeilla kyllästettyjä, purkkatyynyjen pehmittämiä ja muutaman vuoden kuluttua kipusimme lavalle uudella repertuaarilla. Tiernapojat á la Arpela! Kahvipussien papereista tehdyt kruunut päässä kalistelimme pahvisia miekkojamme, päiväpeitot toimivat viittoina. 

Mummolan ympärillä on pieni Arpelan keskusta. Lapsena siellä oli vielä kirjasto, Osuuskauppa, K-kauppa, Osuuspankki ja Emmin baari. Kävimme ruokakaupassa tai Emmin baarissa haaveilemassa tiskin takana, mitä herkkuja voisimme ostaa, jos olisi rahaa. Kemikaliokauppaan olivat mahdollisuudet vielä vähemmässä.

Mummolassa kaikki tehtiin porukalla. Kesäisin hangottiin heinä seipäille, loppukesästä kerättiin ne lavalle ja heiteltiin latoon. Oli kuuma, onneksi väliin sai levähtää evästauoilla. Ne tiesivät kahvia ja mummon pehmeää leetapullaa. Syksyllä kerättiin pottuja. Ne viskeltiin sinisen Massey Fergusonin puulavalle. Joskus alkoi pottusota. Pottumaa sijaitsi mummon veljen, Einon luona. Sielläkin sai tauoilla aina kahvia ja mummon pullaa, kuinkas muuten.

Mummolan piha oli täynnä erilaisia aktiviteetteja. Isän kahdeksasta sisaruksesta, ja siihen heidän lapsensa eli serkut päälle, sai hyviä joukkueita, joilla pelata lentopalloa pihalla. Muu toiminta keskittyi erilaisiin leikkeihin: tikanheitto, hailihailoo, lusikka, kymmenen tikkua laudalla, konkka, ruutuhyppely. Arpelalla oli, ja on varmaan vieläkin, hyvämaineinen jalkapalloseura, APS, Arpelan palloseura. Kaksi setääni kuului siihen. Kävimme urheilukentällä katsomassa ja hurraamassa APS:ille.

Nyt on Arpelassa vielä yksi kauppa ja pankki. Rauhanyhdistys on myyty, se on nykyään asuinrakennuksena. Seurat pidetään kodeissa tai seurakuntatalolla. Rakas mummola ja sen piha ovat hiljaisia. Kävelen pirttiin, kuuntelen tutun seinäkellon raksutusta. Astun portaat alas, näen puretun, punaisen navetan, sen harmaan pärekaton yli Lusikka-leikissä lentävän pallon, kuulen lentopallopelin huudot, setien humoristiset sutkaukset, näen papan myhäilevän katseen, mummon, joka hakee pelaajille tekemäänsä leetaa ja rieskaa sulamaan puohin pakkasesta.

Ja on kuin jostain tuulen synnyttämästä havinasta, raparperi- ja mansikkapenkin, viinimarjapensaiden, haapojen takaa, alkaisi kuulua hiljainen hyminä, joka tarkentuu lopulta sanoiksi. Ihmeellistä, ympärillä alkaa kuulua lukuisissa suvun juhlissa yhdessä laulettu laulu:

On kotiseutu mulla tuolla
Peräpohjolassa, siellä saanut olen
tuntea talven tuiskutuulen
sekä kesän lämpöisen.
Niin monet kerrat unelmissa,
olen vielä kotitanhuvilla,
missä lapsena aina aikaa vietin,
toisten kanssa leikkien.

Sinne vielä tahdon mennä,
siellä on kaikki ennallaan
Pihakoivu, vinttikaivo,
aittakin katto kallellaan.
Kun suviaika vihdoin koittaa
Peräpohjolassa, silloin soilla soittaa
teeri- ja riekkoparvet,
silloin muuttolinnut palajaa.

On keskikesän aika kaunein
Peräpohjolassa, jolloin kaikki kansa
läheltä ja myöskin kaukaa saapuu
juhannusta juhlimaan.
Pian sinne syksy taasen saapuu,
Peräpohjolassa järvet jäähän jäätyy,
aika on kauniin ruskan taikaa,
luonto muuttaa muotoaan.

Sinne vielä tahdon mennä,
siellä on kaikki ennallaan.
Isä, äiti, siskot, veljet,
heitä mä aina kaipaan vaan.
On kotiseutu mulla tuolla
Peräpohjolassa, siellä saanut olen
tuntea talven tuiskutuulen,
sekä kesän lämpöisen! (
san. Ossi Oinas 1979)
 
Siinä ohikiitävässä hetkessä tajuan, että tässä paikassa näkymätön on vielä vahvempi kuin näkyvä – niin kuin mummoloissa tapaa olla.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Kati Kanto

Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.

Kati Kanto

Liikeilmoitukset

Suomi suloisin, CD 124

Suomi suloisin on ikkuna kotimaamme luonnon ainutlaatuisuuteen ja kansanluonteeseen. Äänite juhlistaa 100-vuotiasta Suomea nuorisokuoron raikkaalla laulannalla. Levyllä on perinteisten isänmaallisten laulujen ja kansanlaulujen lisäksi monien koulumuistoissa elävät maakuntalaulut.

24 e

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Toim. Pekka Kinnunen, Pirkko Tala, Yrjö Tala

Raamatusta en luovu

Raamatusta en luovu kertoo maailmasta, jossa Martti Luther syntyi, kasvoi, kävi koulua ja astui eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Kirjassa keskitytään ennen kaikkea niihin Lutherin elämää koskeviin tapahtumiin, joilla on ollut merkitystä uskonpuhdistukselle.

22 €

Toim. Sirkka Lehto ja Ari-Pekka Palola

Vanhurskas elää uskosta

SRK:n vuosikirjan 2017 sisältö liittyy kahteen merkkivuoteen: uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan ja maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Kirjan nimi muistuttaa uskonpuhdistuksen keskeisimmästä löydöstä, uskonvanhurskaudesta, sekä siitä, että elävä usko väistämättä näkyy ihmisen elämässä.

23 e

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi