Maanantai 21.8.2017
"
Onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra, kansa, jonka Herra on omakseen valinnut. 
  Ps. 33:12

Historian havinaa havupuissa

11.8.2017 09:11 | Kati Kanto
”Hän tuli kotipihaan ja huomasi, kuinka haapojen kultanorkot riippuivat villavina hahtuvina, osa oli jo putoillut alas nuoreen ruohostoon. Hän huomasi sen nyt vasta matkalta palattuaan. Siinä oli jotakin joka jo oli ohi. Järvi lainehti, sitäkin hän tuli ensi kerran silmänneeksi. Niinikään lainehti etäinen ruismaa, laiho oli jo kasvanut pitkäksi ja sen vehreys hieman laimentunut.” (F. E. Sillanpää: Elämä ja aurinko, 1916)

Heinoo, lapsuuteni maisema, maisema, jota en voi koskaan unohtaa. Kun minulla on vaikeaa, lähden sinne, en konkreettisesti, vaan mielikuvissani. Äitini koti, mummola, jossa tällä hetkellä kunnostetaan luhistumaisillaan olevia 1800-luvulla rakennettuja rakennuksia. Vasaran pauke, kesäloman siivittämää musiikkia.

Kaikki kaunis on kilpistyneenä tuohon paikkaan, jossa mummoni ja pappani ovat joskus käyskennelleet. Rakas pappa, pääskysten lentokuvioiden tarkkailija valkoisessa puukeinussa tai puupenkillä päärynäpuun alla, tiiliskivi tyynynä, mitä ei lapsi lakannut ihmettelemästä. Rakas mummo, joka kuskasi ruoan tähteitä harakoille ja pikkulinnuille mäkeen, tai istui saunan edessä puupenkillä.

Päivätyön tehneet vanhukset keskittyivät katsomaan Luojan maailmaa ja lastenlasten kirmailua ja tempauksia pihamaalla. Ja me juoksimme milloin missäkin, haimme vanhasta puurakennuksesta vanhoja kaneli- ja pippuripurkkeja, Kotiliesiä, aapisia, lukukirjoja. Muistan vanhojen mattojen tuoksun, sen, miltä ruoho kuulosti sen alla, miltä se tuntui, ja sen, jos maton alle oli jäänyt kivi. Ja aurinko, saattoiko se tosiaan aina paistaa?

Pyykkipäivänä pesimme pyykin pyykkilautaa apuna käyttäen ja kuskasimme sen maitorattailla rantaan virutettavaksi. Kaivolta kannoimme veden keittiöön. Pienillä oli pienet lärit, isommilla isot ämpärit. Myymäläauto! Jäätelöä! Ja nyt äiti tuli Vammalasta! Äiti toi aina jotain hauskaa, vaatetta ja karkkia. Voi onnea! Voi iloa! Kaikki oli huuto- ja kysymysmerkein varustettuja lauseita. Aina täynnä jonkun odotusta.

Vaikka Suomi on pieni maa, mahtuu meille monenlaista maisemaa. Mummolassa se on aivan erilainen kuin Torniossa, josta olen kotoisin. Havumetsä tuntuu satumetsältä, kun astuu sen ovesta sisään. Tunnelma on tiheä, varjoisa, minua ympäröivät valtavat puuvanhukset.

Heinoon lähellä on Hämeenkyrö, jossa F. E. Sillanpää kirjoitti teoksensa. Valtavan pitkät, verkkaiset luontokuvaukset kertovat siitä, miten ne kirjailijalle merkitsivät rauhan tyyssijaa. Se on minullekin rypsipeltoja, kauniita, kumpuilevia viljapeltoja, lehmiä laitumella. Siellä kasvavat kurjenkellot, jotka ovat ainakin kaksi kertaa kissankellon kokoisia. Yöllä voi kuulla myös ruisrääkän narinan, josta Leino kirjoittaa runossaan Nocturne: ”Ruislinnun laulu korvissani, / tähkäpäiden päällä täysikuu, / kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laakso verhouu. / En ma iloitse, en sure huokaa, / mutta metsän tummuus mulle tuokaa! / Poutapilven, johon päivä hukkuu, / tuoksu vaaran, tuulisen mi nukkuu, / tuoksut vanamon ja varjot veen, niistä sydämeni laulun teen!”

Menneisyys on koko ajan läsnä. Talon vintiltä löytyi vanhoja kirjeitä, joita pappani veli oli saanut silloiselta ystävättäreltään. Niissä heijastui huoli ja hätä siitä, onko isosetäni hengissä enää punakapinan jälkeen. Seutu oli kuuluisa taisteluista. Pappani kertoi, miten ruoanlaitto jäi erässä talossa kesken, kun joku huusi: ”Lahtarit tulee!” Pappa piileksi perheensä kanssa kivikellarissa ja ryömi maata pitkin hakemaan kelloa talosta äitinsä toiveesta.

Äitini lapsuudessa naapurissa asui vanha, lähes 100-vuotias nainen, joka kutoi hiuksista vaatteita. Lapsena tämä tuntui uskomattomalta. Äitini ja hänen sisarensa olivat vierailleet hänen luonaan usein ja saaneet tädiltä karamellia.

Pyhän Marian kirkkoon on tultu satojen kilometrien päästä veneillä kirkonmenoon jo mahdollisesti 300-luvulla, viimeistään 500-luvulla. Kivikirkko seisoo edelleen paikoillaan, ja siellä on joka kesä käytävä. Lueskelin vanhoja tutkimuksia, joissa oli vanhat kirkon istumajärjestykset. Joka sukunimelle oli oma paikkansa, naisille ja miehille omat puolet. Eräs rikkaimpiin kuuluva mies oli kuitenkin sijoitettu hieman kauemmaksi etupenkistä. Arveltiin tämän johtuvan siitä, että mies oli syyllistynyt jonkun toisen isäntämiehen pahoinpitelyyn.

Istun saunan rappusilla. Katson pääskysten lentoa. Aika on aivan kuin sen lento. ”Kaikki muuttuu elämässä koko ajan paremmaksi”, totesi eräs tuttavani kerran. Niin kai se on. Ainakin parempaa kohti on pyrkimys. Miten uskovainen mummoni iloitsi ennen siitä, että pääsi kerran vuodessa kaukaa maalta suviseuroihin! Nyt seuroja on jatkuvasti, seuraradio on mahdollista vääntää esiin yöllä ja päivällä.

Vaikka maailma kohisee ympärillä, on onneksi olemassa jokin, joka ei milloinkaan muutu. Siitä voi lukea hapristuneilta ja kellastuneilta sivuilta vanhasta 1800-luvun Raamatusta, joka löytyy mummolan salin lasivitriinistä.
 

Vanhemmat

Kati Kanto

Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.

Kati Kanto

Toim. Olli Lohi

Se sana seisoo vahvana - Raamatun historiaa ja sanomaa

Se sana seisoo vahvana avaa Raamatun kirjojen historiaa ja sisältöä pelastushistorian näkökulmasta. Teoksessa on esitelty seitsemän Vanhan testamentin ja kuusitoista Uuden testamentin kirjaa.

19 e

Ulla Saarinen
Kuv. Silja-Maria Wihersaari

Päivän retki

Päivän retki kertoo lapsen päivän tapahtumista heräämisestä nukkumaanmenoon. Runomuotoon puettu kuvakertomus puhuttelee hellästi niin lasta kuin aikuistakin. Pienille lapsille Silja-Maria Wihersaaren kaunis akvarellikuvitus avaa oman kertomuksensa.

15 e

Toim. Sirkka Lehto ja Ari-Pekka Palola

Vanhurskas elää uskosta

SRK:n vuosikirjan 2017 sisältö liittyy kahteen merkkivuoteen: uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan ja maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Kirjan nimi muistuttaa uskonpuhdistuksen keskeisimmästä löydöstä, uskonvanhurskaudesta, sekä siitä, että elävä usko väistämättä näkyy ihmisen elämässä.

23 e

Toim. Pirjo ja Urpo Luokkala

Rakastatko minua? Kirja murrosikäisen vanhemmalle

Kun lapsi tulee murrosikään, vanhempi saa pohdittavakseen monia uusia kysymyksiä. Toimiminen rakentavalla tavalla ei ole kasvatustilanteissa aina helppoa. Tämä kirja kannustaa vanhempia tutustumaan nuoren maailmaan. Sitä kautta avautuu näkökulmia myös murrosikäisten kasvatustyöhön.

18 e

Suomi suloisin, CD 124

Suomi suloisin on ikkuna kotimaamme luonnon ainutlaatuisuuteen ja kansanluonteeseen. Äänite juhlistaa 100-vuotiasta Suomea nuorisokuoron raikkaalla laulannalla. Levyllä on perinteisten isänmaallisten laulujen ja kansanlaulujen lisäksi monien koulumuistoissa elävät maakuntalaulut.

24 e

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi