Tiistai 12.12.2017
"
Näin sanoo Herra, Israelin kuningas ja sen lunastaja, Herra Sebaot: - Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä. Jes. 44:6

Kohtaamisia Suviseuroissa

7.7.2017 06:58 | Kati Kanto
– Kirjoita Suviseuroista, totesi eräs ystäväni arpoessani hänelle seuraavan blogitekstini aihetta.

Olimme tuolloin vielä seurakentällä. Olin törmännyt tuohon vanhaan ystävääni sattumoisin. Näen häntä yleensä kerran vuodessa – suviseuroissa.

Suviseurat, vuoden kohokohta, odotetuin tapahtuma. Näin olen usean kuullut sanovan. Minulle ne ovat olleet jo pitkään selviytymiskoe. Kyllä, joka vuosi mietin etukäteen, lähdenkö suviseuroihin. En itse seurojen, vaan koko tapahtumaan liittyvien muiden asioiden vuoksi. Suviseuroissa yksinäisyys korostuu, väentungos saattaa ahdistaa, jopa paniikinomaiseen tunteeseen saakka. Paikan päällä voi olla vaikea saada kontaktia tuttuihin, sillä linjat ovat usein tukossa valtavan väkimäärän vuoksi. On hyvä, jos ennen seuroja on sovittu kyseisistä asioista ystävien kanssa.

Myös sopivan majoituksen löytyminen on merkittävä etappi suviseurojen valmisteluissa. Tänä vuonna kaavailimme kahden ystäväni kanssa, että yöpyisimme vuokravaunussa, mutta niiden hinnat hipoivat jo meidän, mattimyöhäisten, kohdalla pilviä. Päädyimme Porin keskustassa sijaitsevaan edulliseen asuntoon.

Eteisessä oli pienessä kipossa Fazerin sinistä ja Pihlajanmarjakarkkeja ja vieressä lappu, jossa luki: ”Tervetuloa!” Miten tuollainen pieni, ystävällinen ele voikin vaikuttaa niin paljon! Todella tunsimme itsemme tervetulleiksi, vaikka asunnon emäntä ei ollut sitä meille suullisesti toivottamassa. Asunto oli oikein viihtyisä.

Seuraavana päivänä menin katselemaan vapaita työpaikkoja työhönotosta. Irrotin seinältä mukaani kaksi seuraravintolan kassavuoroa. Apua, mietin mielessäni – ja varmaan puoliääneenkin –, kun seisoin perehdytettävien kanssa kuuntelemassa ohjeita tabletin käyttöön.

– Tästä naputtelet kaikki ostokset ylös, tästä painat, kun ostaja maksaa, ja tästä, jos hän maksaa käteisellä, tästä, jos kortilla, tästä näet, paljonko sinun pitää antaa hänelle takaisin.
– Täytyykö kaikki laittaa siihen? Myös Trip-mehujen värit?
– Kyllä.

Marssin lievää paniikkia tuntien ravintolakatokseen.

– Nämä kolme tarjotinta tulevat kaikki samaan.
– Ok, hetkinen…

Koetin tiirata linjaston pitkää jonoa. Asiakkaat yrittivät helpottaa kassaraukan tilannetta.

– Näetkö sää sieltä mitään? Kolme Lapin lihakeittoa, kaksi kalakeittoa, puuro, kolme kevytmaitoa, viisi rieskaa, kaksi ruisleipää, yksi gluteiiniton leipä, kaksi juustoa ja leikkelettä, kana-taco- ja kreikkalainen salaatti.
– Mikä gluteiiniton leipä, kaura vai tumma?
– Tää on tällanen sämpylä.
– Ok… Hetkinen….

Silmänurkasta näin loputtomana jatkuvan jonon. Onneksi tauottaja kävi paikalla kahden tunnin välein ja pääsin taukotuvalle syömään ja kahville. Työvuoron jälkeen olin aivan sippi, mutta mieli oli plussan puolella tehdyn urakan ja lompakossa kellottavien ruoka- ja kahvilippujen ansiosta.

Myöhemmin mietin, että Suviseuroissa on se kummallinen puoli, että minut voi nähdä joku, jota minä en näe ja minä voin nähdä jonkun, joka ei näe minua. On myös käsittämätöntä, että johonkuhun törmää useaan kertaan, toisia tuttuja ei välttämättä näe ollenkaan.

Lippujen luona näin erään vanhan tuttavani, joka, muutama vuosi sitten avioiduttuaan, hoitaa nyt pieniä lapsiaan kotona.

– Voi kun pääsisi itsekin reissuun! hän huudahti, kun kerroin alkukesän ulkomaanmatkastani.

Ainahan ihminen kaipaa sitä, mitä ei ole, totesimme. Mikään asia elämässä ei välttämättä ole niin yksinkertaista ja yksiselitteistä.

Illalla kävelimme kentällä ystävieni kanssa.

– Käydäänkö vielä yksi rundi tuolla pikakahvi-pisteen luona, jos näkyisi tuttuja, ystäväni ehdotti.

Siitä on vuosia, kun olin kävellyt näinkin myöhään kuin yhden aikaan yöllä kentällä. No, kerrankos sitä ollaan Suviseuroissa. Väsytti. Ihmiset näyttivät tummilta möhkäleiltä kirkasta taivasta vasten.

– Täällä pitäisi olla sinkkualue jossain erikseen, jotta sinkut löytäisi paremmin, ystäväni totesi humoristisesti.
– Niinpä.

Sattumanvarainen haahuilumme tuotti tulosta: törmäsimme ihmisiin, jotka olivat aina jollekin tuttuja ja jäimme porisemaan. 

Seurakentällä oli paljon lapsia ja nuoria, jotka seikkailivat siellä kavereidensa kanssa. Kenttä tarjosi jo itsessään heille luonnonmateriaaleineen monenlaisia virikkeitä. Heistä oli selvästi hauska heitellä hakepaloja, toisinaan myös kiviä. Niitä sinkoili milloin missäkin, toisinaan valitettavasti myös ihmisiä kohti. Kaiken huippu oli, kun ystäväni kertoi saaneensa vedellä täytetyn limsapullon päälleen. Mietin, että tästä asiasta pitäisi vanhempien puhua lastensa ja nuortensa kanssa. Lisäksi jokainen, joka tällaista toimintaa havaitsee, voi puuttua asiaan – kaikilla on tässä tapauksessa kasvattajan vastuu.

Aurinko oli korkealla lauantaina. Sunnuntaina viileni, maanantaina oli jo sateen uhkaa.

– Olemme koettaneet tehdä parhaamme, silti varmasti puutteita on ollut.

Päätoimikunnan varapuheenjohtajan päätössanat saivat minut muistamaan kassavuoron epämukavan istuma-asennon. Muovituoli oli aivan liian matala minulle pöydän tasoon nähden. Koetin nostaa itseäni laittamalla tuolille villatakkini ja huivini, mutta silti hartiat ja niska puutuivat. No, kyllä se yksi työvuoro näin menee, mietin silloin. Suviseurakentän pystytys ja seurojenläpivienti on järjestäjille absurdi urakka. Siinä ei energia ja aika riitä enää kassan työergonomian miettimiseen, perustehtäviä on niin paljon.

Taas olivat yhdet suviseurat ohi. Etukäteispelkoni romuttuivat: seurat olivat kokonaisuutena mukavat. Ja kaiken lisäksi: Pori ei ollut tukossa, kenttä pysyi kuivana ja kaikki riitti, ruoka ja kahvi, mutta ennen kaikkea Jumalan armo ja rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan.

Vanhemmat

Uudemmat

Kati Kanto

Olen nelikymppinen nainen Lapista, kotoisin rajalta, Torniosta. Tällä hetkellä asun Rovaniemellä. Olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kirjoittaminen, kuvataiteet, liikunta ja laulaminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Palautetta blogiteksteihini voi antaa sähköpostiin: kati.kanto6(at)gmail.com.

Kati Kanto

Liikeilmoitukset

Katri Isopahkala – Laura Lindgren

Hilman oma joulukuusi

Hilman oma joulukuusi on kertomus-, väritys- ja tehtäväkirja joulukuun päiville. Kirja tarjoaa lukemista, laskemista, värittämistä ja monenlaista muuta puuhaa alakouluikäisille lapsille. 

8 e

Sinuun me turvaamme

Tällä Suomen itsenäisyyden juhlavuoden äänitteellä lauletaan tunnettujen suomalaissäveltäjien virsiä. Näitä hyvin perustavanlaatuisia suomalaisia virsiä laulaa Jouni Pietiläisen johtama, Oulun seudulta koottu mieskuoro. Säestyksiin tuo tuoretta ilmaisua urkuri Vesa Kajavan improvisaatiot. Joose Vähäsöyrinki ja Veli-Matti Rautakoski laulavat soolosäkeistöjä. 

22 e

Toim. Pekka Kinnunen, Pirkko Tala, Yrjö Tala

Raamatusta en luovu

Raamatusta en luovu kertoo maailmasta, jossa Martti Luther syntyi, kasvoi, kävi koulua ja astui eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Kirjassa keskitytään ennen kaikkea niihin Lutherin elämää koskeviin tapahtumiin, joilla on ollut merkitystä uskonpuhdistukselle.

22 €

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi