Maanantai 19.2.2018
"
Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Ps. 91:15

Elämää kokeneiden viisaus

16.1.2018 06:24 | Henna Kinnunen
Olen ikävöinyt elämää kokeneiden ihmisten rauhaa ja rakkautta. Sitä katsetta, mikä pysäyttää kiireen ja turhuuden. Sitä kysymystä, joka pysäyttää kaikkein tärkeimmän äärelle. ”Oletko jaksanut uskoa?” Sitä kaipaan tässä monimuotoisessa ja -säikeisessä ajassa usein, elämää kokeneiden yksinkertaista viisautta. 

Anni-mummini onni asui viimeiseen hetkeen saakka torpassa, jonka kuvaa hän kantoi mukanaan lompakossa. Torpassa, jossa isä antoi oman tyynynsä lapselleen, kun tyttö asettautui kovalle pirtin penkille nukkumaan iltaisin. Anni-mummi kertoi, että siinä oli turvallista ja hyvä nukkua, kun isä siunasi ja sammutti öljylampun. Se paikka oli paras paikka tämän maan päällä, torpan turvassa ja siunauksessa.



Ikä tuo kaipuuta juurille, sinne missä on saanut turvallisesti kasvaa ja elää. Yksinkertaisiin askareisiin.

Pudasjärven Kauppatiellä asui neliapila eli neljä mummoa, joiden luona vierailin lomilla opiskeluaikanani ja joiden kanssa pidin yhteyttä myös kirjeitse. Oli tärkeä tuntea, että oli odotettu vieras.

Elämää kokeneiden ihmisten elämästä heijastuu turvallinen valo pimeiden päivien takaa. Joskus vanhuksen elämänkivut tulevat aivan iholle, hyvin lähelle. Luopumisen tuska, lähtemisen kipeys, sodan muistot. Selviämisessä on rakkaudella ollut ihmeellinen voima.

Siiri-mummoni kädet olivat karheat töppöset, jotka tekivät työtä ahkerasti viimeiseen asti. Sain kerätä mummoni kanssa korpihillat kotipellon takaa hänen omiin hautajaisiinsa. Voimat eivät olleet vahvat, mutta tahto oli voimallinen.

Ihailen elämäntyötä tehneiden käsiä. Näen käsissä rukouksen ja siunauksen voiman. Tampereen Liisi kulki seurasaliin Hanneksen kädestä kiinnipitäen, ja jutellessamme Liisin kädet painautuivat yhteen rinnan päälle siunaaviksi käsiksi. Näissä hetkissä tunsin ilman sanoja siunauksen, kunnioituksen ja katseen lempeyden.

Aloittaessani tätä kirjoitusta sain puhelinsoiton yksin elävältä, elämää rohkeasti katsovalta seniorilta. Hänen mielensä oli kiitollinen, sydämessä asui rauha. Olen aina ihaillut hänen yllättävääkin rohkeutta tarttua siihen, mihin Jumala aukaisee ovet. Nytkin uudella paikkakunnalla hänen sydämensä iloitsi suuresta Jumalan siunauksesta, ystävistä ja turvallisuudesta tyytyä Jumalan tahtoon.

Arvostan vanhenevien viisautta, sellaista salaisten lähteiden voimaa. Olen saanut heiltä oppia ja ennen kaikkea olen saanut heiltä voimaa uskoa. Monien elämäntarinat ovat rohkaisseet pitämään kiinni tärkeimmistä asioista. Siitä, että välittää lähimmäisestä. Siitä, että kulkee rinnalla. Siitä, että antaa omastaan. Siitä, että uskaltaa olla omana keskeneräisenä itsenään. Siitä, että on perillä nyt eikä elä huomisessa. Siitä, että tuntee elämänvoimaa puutteessa ja heikkoudessa. Siitä, että tuntee yhteenkuuluvuutta yksinäisyydessä. Siitä, että tuntee luottamusta epävarmuudessa. Siitä, että tuntee lämpöä kylmässä.

Kaikkea tätä elämää kokeneet seniorit ovat minulle opettaneet.

Vanhemmat

Henna Kinnunen

Olen 44-vuotias nainen ja asun perheeni kanssa kuudetta vuotta Fuengirolassa, Espanjassa. 

Minua kiinnostaa se, johon sanat eivät aina yllä. Se tärkeä, mitä nopeasti askeltaessa ei välttämättä huomaa. Voimaannun hiljaisuudessa, luonnossa ja siellä missä elämän kipua ja iloa uskalletaan jakaa kyyneleillä. 

Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen henna.kinnunen@dnainternet.net.

Henna Kinnunen

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi