Maanantai 26.6.2017
"
Herra avasi minulle tien ja päästi minut vapauteen. Ps. 18:20

Ihmettelen Luojan töitä

15.4.2017 06:45 | Hanna Kalliokoski
Lapsuuteni mieleenpainuvimpiin lukukokemuksiin kuuluvat Pikku Heidi -kirjat. Alppivaari, vuohet, Heidi-tyttösen elämänvaiheet ja Pekka. Lumihuiput, sininen taivas ja raikas vuoristoilma. Muistan tyttösenä haaveilleeni matkasta alppimaahan. Oma tyttäreni muutti viime syksynä Sveitsiin. Joitakin viikkoja sitten minulla oli ihana mahdollisuus käydä häntä siellä tapaamassa.

Matkailu on inspiroivaa, avartavaa ja jännittävää. Matkalla oppii aina jotain uutta ja ihmeellistä uusista paikoista, mutta myös itsestään. Tällä matkalla opin itsestäni koko joukon uusia asioita!

Kotipuuhien, ison perheen, työharjoittelun ja opintojen keskellä arkea eläessä olen viime aikoina usein itsekseni kapinoinut ja puhissut elämäntilanteen vaativuutta. Välillä raskaalta on tuntunut opiskelu, välillä perhearki. Hetkittäin elämä on tuntunut vain loppumattomalta sarjalta joidenkin muiden asettamia aikatauluja, vaatimuksia ja menemisiä.



Lähdön hetkellä sydämen seutuville asettui perheen kokoinen pala. Tottumattomalle matkustajalle oli haastavaa lähteä kauas, jättää se tuttu, vaikka raskaskin arki. Lentokoneesta maailmaa katsellessa oman elämän osaset asettuivat niille kuuluville paikoilleen aika nopeasti. Sain unohtaa hetkeksi koulutehtävien deadlinet ja pohdinnat. Mielessäni oman puolison rooli tämänhetkisen arjen koossapitäjänä korostui entisestään. 



Opin, että on hyvä välillä lähteä pois tutuista ympyröistä. Antaa tilaa ja aikaa omille ajatuksille tulla ja mennä, pysähtyä kuuntelemaan, miltä itsestä tuntuu. Joskus pohdintojen tulokset yllättävät. Huomasin, että olen huono lähtemään kauas pois. Mielettömien maisemien, kukkivien magnoliapuiden ja historiallisten rakennuksien keskellä ihmetellessä ja nauttiessa kaipasin kotiin ihan mahdottomasti! Se teki ihan hyvää.



Tiivistahtisen opiskelukevään keskelle irtiotto opiskeluarjesta oli niin tervetullutta vaihtelua. Ajatukset saivat uudenlaista suuntaa. Esseet ja analyysit unohtuivat muutamaksi päiväksi.



Loppukevään koulutehtävärutistukseen ammennan voimia lumihuippuisten vuorien ja kukkivien kirsikoiden kuvista, Zugerbergiltä avautuneesta maisemasta, paluusta Pikku Heidi-kirjojen tunnelmaan ja muista matkan muistoista. Ihmetellen Luojan luoman maailman kauneutta ja ihmeitä.


 

Vanhemmat

Uudemmat

Hanna Kalliokoski

Olen meren äärellä syntynyt ja kasvanut, elämän yllätyksellisiä polkuja yli 40 vuotta kulkenut ison perheen äiti. Perheen kanssa, pääosin kotona arkityötä tehden nauttinut elämästä tähän asti ja nyt uuden elämänvaiheen keskellä nautiskelen opiskelusta. Minulle ovat tärkeitä hetket, tunnelmat, niiden tallettaminen ja jakaminen. Haluaisin kirjoittaa arjesta, juhlastakin, lapsuuden ainutlaatuisuudesta, elämän ilosta ja valosta ja niistä omista kokemuksistani että kaikki järjestyy, aina.

Palautetta teksteistäni voi laittaa osoitteeseen hanna.kalliokoski@gmail.com.

Hanna Kalliokoski

Tiina-Liisa Lohi
Kuv. Tytti Mäenpää

Niila ja punaiset saappaat

Niila tulee pahalla tuulella koulusta. Sisko on tullut vauvansa kanssa kylään, ja äitikin huomaa silloin vain Lilja-vauvan. Niila vetäytyy leikkimökkiin. Viimein äiti löytää pienen murehtijan piilostaan ja asiat alkavat selvitä.

17 e

Elina Sneck

Sylissäni tuoksuu taivas

Elina Sneckin runoissa lapsilla on ihmeelliset silmät. Niiden kautta aikuinenkin näkee välillä kirkkaasti: kuinka kesä on piilossa talven alla ja kuinka maailma on ihan ikkunan takana. Vanhemmiten näköalat syvenevät ja tummuvat, mutta uskon valo ja lempeä huumori eivät häviä silloinkaan.

17

SRKCD-123

Soikoon kiitos ikuisesti!

Soikoon kiitos ikuisesti! sisältää virsikirjastamme tuttuja koraaleja, joiden juuret ovat uskonpuhdistuksen ajan Saksassa. Johann Sebastian Bachin sovittamien koraalien lisäksi levyllä on kuusi Bachin yksinlaulua niin sanotusta Schemellin kokoelmasta. Yksinlaulua ja kuorolaulua säestävät jouset ja continuoryhmä. Laulukielenä on suomi.

22 e

Eeva Kontiokari

Tänään syntyy kesä -äänikirja

Eeva Kontiokarin runoissa eletään uudestaan lapsuutta, pysähdytään hetkeksi, nautitaan tässä hetkessä elämän pienistä ja suurista iloista, joista kesä syntyy. Kaiken hyvän antaja luo kesän yhä uudestaan – niin ikkunan taakse kuin sydämiinkin.

23 e

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi