Torstai 18.1.2018
"
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Joh. 1:14

Hei, miten kesä meni?

29.8.2015 06:50 | Satu Kaikkonen
Tässä kuussa alkoi taas arki, eräänä elokuisena aamuna koulun ulko-ovella. Mielessä kävi ajatus: Nyt se alkaa! Nytkö jo?  

Miten aika tuntuukin joskus samaan aikaan kulkevan levollisesti ja silmänräpäyksessä. Tuntuu kuin vain muutama ajatus sitten olisin kävellyt samaa reittiä vastakkaiseen suuntaan, silloin korkeissa koroissa askeliani varoen punatiilisillä lattioilla. Juhlatunnelma ja haikeus vuorottelivat mielessä. Nyt samat tiilet ovat vastassa vahankiiltävinä, uuden lukuvuoden askelia odottaen.

Kesäni oli pääosin joutenoloa, rauhaa arjen velvoitteista. Nautin oleskelusta mökillä, yksin tai isommalla porukalla. Varsinkin yksin ollessa hiljaisuus lammen rannalla oli suorastaan mykistävää, mitä korosti kauempaa joen varresta kuuluva kosken ääni. Rannoilla ei useimmiten näkynyt liikettä, vain kuikka tuntui valvovan seurakseni. Aika pysähtyi vaaleanvaloisissa öissä.



Ihan koko kesää en levännyt laakereillani. Kesän odotetuin viikonloppu, suviseurat, oli minulla tänä vuonna Vaasassa ”työharjoittelua”. Ihmeen nopeasti kuluikin neljä päivää saarnojen – ja sateen – alla. Kiitollisella mielellä purin mediakeskuksen tiloja maanantai-iltapäivällä. Olin saanut tuntea olevani tervetullut töihin ja tutustua tulevaan työkenttääni. Monien hyvien vinkkien saattelemana vahvistui luottamus, että kyllä mekin saamme suviseurat pystyyn Liakan pelloille ensi vuonna. Jos Jumala niin suo.

Pääsin loppulomasta vielä palaamaan lapsuuskesien tunnelmiin, kun eräänä aamuna heräsin varta vasten tavallista aikaisemmin hillareissua varten. Samoin lapsena lähdettiin aamulla joskus koko perheen voimin hillastamaan, ensin autolla sopivan tien laitaan ja siitä jalan kohti isän aiemmin katsastamaa paikkaa.

Niin nytkin. Sääskimyrkyllä tuoksutettuna alas mäen rinnettä ja suon reunasta suunta kohti ensimmäistä metsäsaareketta. Yksi, kaksi, viisi, kymmenen… Kohta on pohja peitossa... Pian ei enää tarvinnut laskea, löytyi niin hyvä marjapaikka. Keho löysi kuin itsestään poimintarytmin, kohta en enää muuta tajunnut kuin kultaiset marjat näköpiirini laitamilla.

Viimein tottumattomuudesta kipeytynyt selkä pakotti pitämään taukoa ja maistelemaan taukopalaksi muutamia parhaimman näköisiä marjoja. Samalla sai lepuuttaa katsettaan metsien ympäröimässä suomaisemassa. Oli hieno tunne seistä mättäällä keskellä kosteaa suota, tuntea sen tuoksu nenässä ja hillamehun tahmeus sormissa. Siinä suolla seistessäni tunsin olevani hetken täydellisen tyytyväinen olemassaolooni. Minulta ei puuttunut mitään.

Kiitos, kesä meni hyvin. 
 

Vanhemmat

Uudemmat

Satu Kaikkonen

Edustan kasvavaa suomalaista lajityyppiä, yksin eläviä sinkkuja. Päivittäisenä tehtävänäni on opastaa suomalaista nuorisoa oppimaan, vapaalla ollessani yritän harjoitella oikeaa viuluotetta ja lisätä itsekuria kirjojen suhteen. Lapin luonnon avaruudessa etsin toisinaan itseäni ja omaa tahtoani. 

Satu Kaikkonen

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi