Lauantai 20.1.2018
"
"Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta." Luuk. 4:18-19

Sinä kelpaat

25.5.2015 06:21 | Ranuan kristillinen kansanopisto
Aula täyttyy nuorista. Ryhmät porisevat. Muutamissa on vapautuneempi tunnelma kuin toisissa. Minusta tuntuu, että jokaisen ryhmän ympärillä on rautainen aita ilman porttia. Suoristan paitaa ja sipaisen hiuksia. Miksi seison yksin? Johtuuko se vaatteista, ulkonäöstä vai luonteesta, josta he eivät kyllä tiedä juuri mitään? Johtuuko se rohkeuden puutteesta? Olen jutellut monien kanssa, kulkenut vuosikaudet samoissa raamattuluokissa, hymyilevimmille olen lähettänyt kaveripyynnönkin Facebookissa. Olen yrittänyt uskaltaa. Usein tervehdin. Joskus saan vastauksen. Seinä tuntuu kovalta selän takana. Mihin voin katsoa, etten näyttäisi yksinäiseltä? Miksi en kelpaa?
 
Mietin aikaa, jolloin minulla oli taakka nimeltä yksinäisyys. Tunsin sen valtaisana kivenmurikkana hartioillani. Oli aika, jolloin minun oli vaikea mennä raamattuluokkaan, seuroihin tai nuorteniltaan siksi, että olin yksin. Kaikki ne sadat hetket ovat syöpyneet mieleeni – hetket, kun yritin tai vain odotin. Toivoin, että joku tulisi ja puhuisi. Tuntui erityisen kipeältä, kun en kokenut olevani hyväksytty uskovaisten nuorten keskuudessa. En tiedä miksi.
 
Epäilen, että en tuona iltana ollut ainoa yksinäinen. Ehkä jonkun yksinäisyyteen saattoi liittyä myös kiusaamista. Itsekin huomasin, että toisten nuorten käytös vaihteli porukan mukaan. Minun oli vaikea ymmärtää, miksi joku saattoi hymyillä kasvotusten, mutta selkäni takana hän ei käyttäytynyt reilusti.
 
Monen nuoren sanaton hätähuuto on: "Hyväksy minut!" Tuo huuto suuntautuu osaltaan ikätovereihin. Heihin kaikkiin, jotka itsekin elävät kuohuntavaihetta ja joille oman itsensä lisäksi myös toisten hyväksyminen voi olla vaikeaa. Kuoret kolahtelevat ihmisten ympärillä. On vaikeaa tavoittaa levottoman tai epävarman käytöksen alta nuorta, joka tuon hätähuudon lähettää. Voin melkein nähdä sen harmaan epävarmuuden pilven, joka leijailee itseään ja toisiaan etsivien nuorten ympärillä. On vaikeaa olla rohkea, toimia eri tavalla, kun ei itsekään tiedä, mitä haluaa olla.
 
Eräs toinen aula täyttyy nuorista. Ryhmät porisevat. Minulla on ystäviä vierelläni. Meitä suojaa lämpö. En tiedä, onko ympärillämme suljettu aita yksin seinään nojaavan silmissä. Minun kuitenkin on hyvä olla. Turvallista. Kävelen ulos, vastaan tulee tuttu tyttö. Tyttö toisesta aulasta. Tiedän, että hän tuntee minut. Hymyilen varovasti. Toisen katse kääntyy pois. Hetken ajan minuun iskee nujertava tunne. Miksi minä en kelpaa? Kävelen takaisin ystävieni luo. Heidän, jotka odottavat minua. Haluan istumaan ystävieni viereen, mieluiten väliin. Yksin oleminen sattuu yhä.
                                                                                                                                
Myöhemmin tulivat päivät, jolloin huomasin kelpaavani. Ymmärsin, että erilaisuus on valo, jonka pimentäminen voi viedä kaikki voimat. Kuinka ihanaa onkaan antaa valon loistaa! Opin, miten tuhoisia ennakko-oletukset ja hätäiset johtopäätökset ovatkaan. Meissä kaikissa asuu pieni ihminen, joka haluaa rakkautta ja hyväksyntää. Ajattelen, että jokainen kohtaamani ihminen opettaa minulle jotain.
 
Vanhemmat, kertokaa lapsillenne arvostavasti erilaisuudesta. Osoittakaa teoillanne, mitä oikeasti tarkoittaa Jeesuksen käsky "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". Jeesus käski rakastaa jokaista - niin yksin seinään nojaavaa kuin myös ryhmän suosituinta. Emme voi nähdä kaikkea, emme kipeää sisintä tai historiaa. Meillä ei ole oikeutta ohittaa tai tuomita lähimmäistä. Jeesukselle kaikki olivat samanarvoisia.
 
Lento yksinäisyydestä ystävyyteen oli huima, melkein pelottava. Osaanko minä olla ystävä? Entä jos kukaan ei välitä minusta oikeasti? Aloin kuitenkin huomata, että näihin ihmisiin voin luottaa. Ymmärsin, että he välittävät. Tajusin, että saan ystäviä, uskallan ja pystyn. 
 
Aula täyttyy nuorista. Ryhmät porisevat. Tämä aula on alkuperäinen aula. Minä seison yksin seinän vierellä. Yksinäisyys sattuu, tällä kertaa melkein kevyesti. Yksinäisyys on muisto, kipeä muisto, mutta kuin kevyt varjo, se pyyhkäisee ylitseni. Tiedän, että minulla on ihmisiä, jotka rakastavat. Ihmisiä, joista kirjoitin näin:
 
Saatte minut huomaamaan:
minä asun minussa.
ja te hymyilette minun kodilleni.
 
Tunnen itseni taas vahvemmaksi. Hymyilen niillekin, jotka halusivat jättää minut yksin. Joitakin kohtaan tunnen surua. Opin matkan varrella, että yksinäisyys voi olla muille näkymätöntä, vain sisällä. Ihmisen itselleen rakentama kuori esti minua näkemästä sisälle.
 
Katson vastapäistä seinää, ja näen, että joku on yksin. "Taivaan Isä, anna hänelle ystävä. Tai anna minulle voimaa kävellä luokse ja puhua." Ainakin minä hymyilen. Sinä kelpaat.
 
Essi
 

Vanhemmat

Uudemmat

Ranuan kristillinen kansanopisto

Ranuan kristillinen kansanopisto sijaitsee Ranuanjärven rannalla noin kahden kilometrin päässä kirkonkylän keskustasta. Opistossa opiskelee vuosittain noin 120 opiskelijaa viidellä eri linjalla. Pääosa opiskelijoista on 16–20-vuotiaita. Lyhytkurssilaisia on noin 3000. Tervetuloa joukkoomme opiskelemaan ja virkistymään! Lisätietoa opistosta www.rakro.fi

Päivämies-verkkolehden opistoblogia kirjoittavat sekä opiskelijat että henkilökunta.

Ranuan kristillinen kansanopisto

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi