Sunnuntai 19.11.2017
"
Jeesus sanoo: "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa." Mark. 13:35

Meikkaamisesta

30.7.2016 07:05 | Maarit Murtomaa
– Äiti, miksi sinä teet noin? Se näyttää suttuiselta, kysyi pieni esikoistyttäreni monesti, kun reilu kymmenen vuotta sitten aamuisin laitoin ripsiväriä.
– Noo… aikuiset naiset nyt vaan tekee näin. Vaikka ihan tyhmäähän tämä on, vastailin hämmentyneenä.

Asiaa oli todella vaikea perustella tyttärelle. Jos olisin kertonut, että en ole luonnollisena riittävän kaunis, vaan jollakin tapaa puutteellinen, virheellinen, jopa epäsiisti tai ruma, minkä viestin hänelle tulevana naisena olisin antanut? Että hänkään ei kelpaa sellaisena kuin on? Että meissä naisissa on ikään kuin jo synnynnäisesti jotain vikaa, mikä pitää ihmiskäsin korjata?
 
Koin asian itse vaikeaksi teini-iässä, kun muut ikäiseni tytöt alkoivat meikata. Viivyttelin jopa kahdeksannelle luokalle asti toisten aloitellessa meikkausta viimeistään yläasteelle siirryttäessä. Kaunistautuminen houkutti, mutta silti jokin sisälläni kysyi: Miksi en saa olla sellainen kuin olen? Kuka meidät naiset tähän pakottaa? Miksi meikkaaminen on kulttuurissamme kirjoittamaton sääntö?
 
Sillä sitähän se on, kirjoittamaton sääntö. Se on vähintään naisten juhlapukeutumiseen kuuluva ”pakko”. Joillakin ammattialoilla, kuten lentoemännillä, työhön jopa vaaditaan kasvojen ehostusta. Meikkaaminen, jota aiemmin yleisesti paheksuttiin suomalaisessa kulttuurissa, on tullut osaksi normaalia käytöstä. Siitä on tullut joukon muodostama normi, josta voi olla vaikea poiketa. Näin ainakin omassa nuoruudessani koin. Meikkaamaton ihminen näytti helposti – uskovaiselta.
 
Kun olin tottunut näkemään peilikuvani meikattuna, tunsin itseni rumaksi ja täysin alastomaksi ilman meikkiä. Yllättävä vesisade, josta olin lapsena saattanut nauttia – kiljahdellen juosta kesäisessä suihkussa – oli nyt kauhistus: kotona mielestäni kauniiksi maalatut silmät sulivatkin rumiksi mustiksi viiruiksi poskille. Muistan myös, kuinka pelottava nuorelle naiselle oli ajatus siitä, että naimisiin mennessä joutuisin jossain vaiheessa paljastamaan oikeat kasvoni miehelleni.
 
Olin jo naimisissa ja pienten lasten äiti, kun minua tuli puhuttelemaan kadulla erään uskonsuuntauksen edustajia – kaksi voimakkaasti meikattua naista. Olin tuolloin jo heränneellä mielellä ja kiinnostunut uskonasioista, mutta naisten ulkoinen olemus herätti minussa kysymyksiä: Miksi he eivät uskaltaneet esittää asiaansa omilla kasvoillaan? Jos he ajattelivat olevansa Jumalan luomia, miksi heillä oli tuollaiset maskit? Jostain syystä vanhoillislestadiolaisen ystäväni luonnollinen olemus tuli mieleeni. Paljaat kasvot – yhdessä hänen muun elämänsä kanssa – todistivat minulle hänen uskostaan ilman sanoja.
 
Silti muistan, kuinka Jumalaa etsiessäni joskus aivan rukoilin, ettei minun tarvitsisi luopua meikkaamisestakin. Ettei minua riisuttaisi aivan kaikesta. Ettei minun tarvitsisi jo pelkällä ulkonäölläni tunnustaa, että uskon.
 
Mutta kuinka kävikään? Välittömästi Jumalan valtakunnan löydettyäni halusin heittää kaikki meikit roskiin. Kukaan ei minua tähän kehottanut, mutta tiesin, että en enää koskaan haluaisi tuhria naamaani, sillä siltä nyt omat kaunistautumisyritykseni tuntuivat. Minä halusin olla nyt Jumalan luomus, juuri sellainen, jollaiseksi hän minut loi.

Koko kauneuskäsitykseni taisi tuossa kääntymyksen hetkessä muuttua, sillä aloin nähdä seuroissa istuvat naiset tavattoman kauniina. Ehkäpä sain takaisin lapsen silmät, sillä ymmärsin nyt täysin, miten pikkutyttöäni oli äidin naaman ”suttaaminen” häirinnyt.
 
Esiintyminen meikkaamattomana työelämässä ja sukujuhlissa ei ollut yhtäkkiä kuitenkaan helppoa. Koin itseni pitkään hyvin rumaksi. Silti minusta tuntui hyvältä: sain esiintyä omalla naamallani, peittelemättä mitään. Kun minut hyväksyttiin juuri sellaisena, se tuntui uskomattoman hyvältä. Tällä tavalla, minä luulen, itsetuntoni alkoi eheytyä ja parantua oikealla, terveellä tavalla.

Mielestäni vaikuttaa siltä, että ulkonäköpaineet ovat suomalaisessa kulttuurissa vain kasvamassa: irtoripset, geelikynnet, hiusten värjäys ovat monelle naiselle arkipäivää. Tiedän, miltä tuntuu olla mukana tuossa paineessa: on seurattava trendejä ja oltava kuten muut, että vaikuttaisi huolitellulta ja normaalilta ihmiseltä. Entä sitten, kun mukaan tulevat aina vahvemmin myös kauneusleikkaukset? Onko itsensä muokkaamisella mitään päätepistettä?

Tunnen, että uskovaisena naisena minulla on etuoikeus ja vapaus olla meikkaamatta. Vaikka meikkaamattomuus ei ole asia, joka kuuluisi oleellisesti uskon ytimeen, se on yksi niistä asioista, joiden kohdalla olen saanut tuntea olevani vapaa, terve, ehyt ihminen. Arvokas, Jumalan juuri tällaiseksi tarkoittama yksilö.
 
Uuden testamentin Pietarin kirjeessä naisten kaunistautumisesta kirjoitetaan näin: ”Älkää pitäkö tärkeänä ulkonaista kaunistusta, älkää hiuslaitteita, kultakoruja tai hienoja vaatteita. Teidän kaunistuksenne olkoon katoamatonta: salassa oleva sydämen ihminen, lempeä ja sävyisä henki. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista” (1.Piet. 3:3–4). Mieleeni tulee, että olisin halunnut nuorena kuulla tämän kaltaisia elämänohjeita, tämän kaltaisia kaunistautumisohjeita mainoskuvien täydellisten naiskasvojen ja -vartaloiden antaman mallin sijaan.
 
Miten arvokasta olisikaan nuorten tyttöjen saada tässäkin ajassa kuulla, että heissä on paljon tärkeämpääkin kuin ulkonäkö! Että he ovat paljon muutakin kuin ulkoinen kuori. Miten tärkeää heidän olisi saada kuulla: sinä olet arvokas Jumalan luoma ihminen juuri sellaisena kuin sinä olet.
 

Vanhemmat

Uudemmat

Maarit Murtomaa

Olen neljänkymmenen ohittanut neljän lapsen äiti. Minulle on suotu ihana perhe ja antoisa työ nuorten parissa. Koulutukseltani olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Tieni kulki rauhanyhdistykselle vasta aikuisiällä. Katselen asioita siis löytäjän näkökulmasta.

Otan mielelläni palautetta vastaan kirjoituksistani. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen: maarit.murtomaa@gmail.com

Maarit Murtomaa

Liikeilmoitukset

Toim. Pekka Kinnunen, Pirkko Tala, Yrjö Tala

Raamatusta en luovu

Raamatusta en luovu kertoo maailmasta, jossa Martti Luther syntyi, kasvoi, kävi koulua ja astui eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Kirjassa keskitytään ennen kaikkea niihin Lutherin elämää koskeviin tapahtumiin, joilla on ollut merkitystä uskonpuhdistukselle.

22 €

Suomi suloisin, CD 124

Suomi suloisin on ikkuna kotimaamme luonnon ainutlaatuisuuteen ja kansanluonteeseen. Äänite juhlistaa 100-vuotiasta Suomea nuorisokuoron raikkaalla laulannalla. Levyllä on perinteisten isänmaallisten laulujen ja kansanlaulujen lisäksi monien koulumuistoissa elävät maakuntalaulut.

24 e

Toim. Sirkka Lehto ja Ari-Pekka Palola

Vanhurskas elää uskosta

SRK:n vuosikirjan 2017 sisältö liittyy kahteen merkkivuoteen: uskonpuhdistuksen 500-vuotisjuhlaan ja maamme itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan. Kirjan nimi muistuttaa uskonpuhdistuksen keskeisimmästä löydöstä, uskonvanhurskaudesta, sekä siitä, että elävä usko väistämättä näkyy ihmisen elämässä.

23 e

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi