Perjantai 24.11.2017
"
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. Ps. 90:12

Kanssailoharjoituksia

2.6.2017 06:44 | Lotta Laitinen
”Mites sulla?”
 
Kolmannella veljellä on häät. Ajellaan sinne ensimmäisen veljen kanssa, veli ratissa, minulla läppäri auki polvilla, aikomuksenani koota WhatsApp-ringissä kerätyistä ajatuksista kotiväen ohjelmaa. (Jotain meidänperheennäköistä, hauskanherkkää ehkä, kaikille lukutaitoisille sanottavaa suuhun.) Ikkunoissa aaltoilee aukisilmuileva metsä, näytöllä verkkaan jäsentyvä ajatuskerä. Heitän ajajalle salmiakkia ja jonkin huolimattoman kysymyksen – ja veli vastaa.
 
En minä sitä ohjelmaa sillä matkalla saa tehtyä. Kannattelen hetkeä, ettei katkeaisi: sisällöstä viis, mutta että puhutaan. Puhutaan kuin veli ja sisko, sillä mikään ei ole vähemmän itsestäänselvää. Ei sekään, ettei veli usko kuten minä, voi olla tässä ensimmäinen asia. Ennemmin iloitsen avoimesta, arvostavasta läsnäolosta, joka ei kyseenalaista toisen arvoja. Minunkaan ei tarvitse puolustautua.


 
Valo osuu leijailevaan pölyyn, kimmeltää. Häät ovat ohi, ja ollaan tyhjentämässä autotallin vinttihuonetta naimisiin menneen veljen tavaroista: kirjoja, muistiinpanoja, seiniltä alas aikatauluja ja tsemppilauseita. Sisään kannetaan juuri opistosta kotiutuneen siskon tavaroita: valkoiset verhot, vaalea virkattu matto, harkittuja esineitä.
 
Jätän nostalgisoimatta ääneen: Se huone on tornikamari, minunkin abivuoteni kaikkitietävyysilluusion onnellinen kammio. Minun jälkeeni se on periytynyt vuosittain vanhimmalle kotona asujalle – vauhdissa, jonka perässä en ihan pysy. Ne elävät niin nopeita auringonkiertoja nuo, tuokin seitsemän vuotta nuorempi sisko, käynti kuin kauriilla, poski kuin pionin kukka.
 
Ja kaikki, mitä siinä häärätessä jutellaan, on outoa ja herkkää, uutta. Jotain on muuttunut vuoden aikana: sisko ei vain ärtyneesti naurahda kysymyksiä sivuun, vaan sanoissa huojahtaa sitä raastavaa ja läikehtivää, mitä se elää juuri nyt. Minua koskettaa se yhteisyyden väläys – siskosten alkava samanikäistyminen.


 
Kohta kolisee portaissa nuorempien siskojen paljasvarpainen paraati. Huone täyttyy rätkätyksestä. Niin samaa verta me kaikki – nauretaan samoille asioille ja sitten sille, miten tyhmille asioille nauretaan.
 
Salaa ailahdan ihailun ja kateuden välillä: Miten nuo noin raikkaasti? Miten ne osaa noin kirkkaasti, vaikka niillä on edessä vaikka mitä? Ja yhtäkkiä jokin minussa häpeää: Yksikään niiden asia ei kaipaa vähättelyä. Ne elää niin täydesti ja kokonaisesti, koska ne elää tuohon ikään liittyvää yhteisyyden riemua ja erillisyyden kipua ensimmäistä kertaa. Ensimmäistä kertaa kaikkea.

Niiden ilo saisi olla minun iloani. Ne on minun rakkaimpia.


 
Iltayöstä avaan ulko-oven sisäänkoputtavalle neljännelle veljelle. Se on minun joustavamielinen veljeni, semmoinen, joka osaa pyytää sisaruskonsultaatiota ympäristöetiikan esitelmään, penkkariasuun ja kaverin kihlajaislahjaan. Kravatin värinkin se varmisti siskolta – tajuaakohan se, miten hyvältä se tuntuu.

Nykäisen sen hetkeksi keittiöön lukemaan jotain artikkelia ja neuvottelemaan käsitteistä: eksonarratiivi, tää on tärkee, ja tunnistatko tästä olkiukon, sen kärjistystä vastaan hyökkäävän argumentointivirheen? On ihanaa, että sitä kiinnostaa sellainen mielikuvituksen venyttäminen toden ja epätoden välimaastoon, teoreettinen mahdollisella leikittely. Se ajattelee vähän minua insinöörimmin. Opin siitä. Väliin tomahtaa nuoren miehen sydämeltä jotain kauan käänneltyä, tosielämän makuista. 
 
Intin jälkeen sekin aikoo vallata oman opiskelukaupunkinsa, erin kuin kukaan meistä aiemmista lähtijöistä. Kohta meidän junantuomaa perhettä majailee kai joka pitäjässä rannikolta tuntureille.


 
Ja sitten vielä minun junankuljettelema elämäni. Kai kirjoitan näistä läheisyyden hetkistä, koska ihmettelen läheisyyden ja etäisyyden dilemmaa. 
 
Siellä veljen häissä, aulassa vieraskirjan äärellä, tädin huolekkaan kysymyksen lämmössä minussa tulvahtaa jotain kummallista ulkopuolisuuden surua. Sanon, että häät on joskus vähän vaikeita. Sitä en sano, että miksi tuntuu kuin eläisi tätä perheen yhteisyyttä jotenkin reunalta, hitaasti etääntyen -- kuin oma elämä olisi jotenkin näistä irrallinen, peruskaavan ulkopuolinen oma todellisuutensa.
 
Miksi tuntuu siltä, vaikka juuri hetki sitten kirkon pihassa mummi on rutistanut minut syliinsä: ”Mummin vanhin kulta”? Vaikka olen sillä tavalla hyvin onnellinen ihminen tässä maailmassa, että olen aikuisenakin mummin kulta, iskän lutunen ja veljen kravattikonsultti?
 
Teininä repii irti. Sitten taas muistaa kaivata: jospa säilyisi yhteys omiin. Jospa tulevana kesänä saisi istua niin kauan sukumökin portailla, että kirkasvetinen Kuorinka-maisema muikkuverkkoineen tuntuisi taas vähän myös minun maisemaltani.
 
Jospa saisi tulevaisuudessakin kokea elävänsä ihan keskeltä tätä elämää kantavaa todellisuutta, jossa meidän perhe kannattelee ja kannustaa aikuistuvia vasojaan, kasvaa ja laajenee niin kuin mummin syli, ottaa syleilyynsä puolisoita, lapsia, ottolapsia. Meidän sisaruksista ja lapsista kasvaa perheitä, perheistä sukuja.
 
Varjele, rakas taivaan Isä, meissä myötäiloa ja kanssailoa.
Varjele meissä vastuuta toisistamme.
Varjele meissä kärsivällisyyttä toistemme maanantaipuolia kohtaan.
Varjele meissä luottamusta, myötätuntoa ja vieraanvaraisuutta.
Varjele yhteisyyttä.
Varjele elämäniloa.

Vanhemmat

Lotta Laitinen

Neljäntoista isosisko raottelee kasvutynnyrinsä kantta luentosaleissa, pitää ihmisistä keskimäärin hyvin paljon ja on vähän idealisti, koska nuorena saa olla.

Heräsikö ajatuksia? Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen lotta.laitinen@hotmail.com

Lotta Laitinen

Liikeilmoitukset

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Katri Isopahkala – Laura Lindgren

Hilman oma joulukuusi

Hilman oma joulukuusi on kertomus-, väritys- ja tehtäväkirja joulukuun päiville. Kirja tarjoaa lukemista, laskemista, värittämistä ja monenlaista muuta puuhaa alakouluikäisille lapsille. 

8 e

Toim. Pekka Kinnunen, Pirkko Tala, Yrjö Tala

Raamatusta en luovu

Raamatusta en luovu kertoo maailmasta, jossa Martti Luther syntyi, kasvoi, kävi koulua ja astui eurooppalaiseksi vaikuttajaksi. Kirjassa keskitytään ennen kaikkea niihin Lutherin elämää koskeviin tapahtumiin, joilla on ollut merkitystä uskonpuhdistukselle.

22 €

Sinuun me turvaamme

Tällä Suomen itsenäisyyden juhlavuoden äänitteellä lauletaan tunnettujen suomalaissäveltäjien virsiä. Näitä hyvin perustavanlaatuisia suomalaisia virsiä laulaa Jouni Pietiläisen johtama, Oulun seudulta koottu mieskuoro. Säestyksiin tuo tuoretta ilmaisua urkuri Vesa Kajavan improvisaatiot. Joose Vähäsöyrinki ja Veli-Matti Rautakoski laulavat soolosäkeistöjä. 

22 e

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi