Torstai 18.1.2018
"
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Joh. 1:14

Ajatuksia joulun lähestyessä

13.12.2015 07:06 | Jämsän Kristillinen Kansanopisto
Syksy on kulunut tosi nopeasti, ja joulun odotus on alkanut. Opistolla valmistaudumme jouluun monien tapahtumien merkeissä. Juhlimme ensimmäistä adventtia hienoilla päivällisillä ja vietimme itsenäisyyspäiväjuhlaa. Syyslukukausi päättyy joulujuhlaan.

Eläminen opistossa on ollut todella erilaista kuin olimme odottaneet. Opistossa on oppinut paljon asioita: olemme voineet itsenäistyä ja harjoitella sosiaalisia taitoja turvallisesti. Lisäksi opistossa olemme voineet käydä avartavia keskusteluja toisten opistolaisten kanssa ja oppia ymmärtämään erilaisia näkökulmia. Osan opiston opettamista asioista ymmärrämme ehkä vasta opiston jälkeen.

Joululomamme kestää kuukauden. Kokonainen kuukausi poissa opistolta kuulostaa pitkältä ajalta, koska olemme juuri tottuneet ajatukseen itsestämme opistolaisina. Olemme tottuneet, että ensimmäisenä aamulla näemme kämppäkaverit – ja toisaalta olemme tottuneet siihen, että päivän päätteeksi hiljennymme iltahartauteen muiden opistolaisten kanssa. Toisaalta on ihanaa viettää kunnolla aikaa perheen kanssa ja päästä levähtämään jatkuvasta sosiaalisuudesta – ja pienen eron jälkeen osaa varmasti arvostaa opistoa taas ihan eri tavalla.

Olemme viritelleet joulutunnelmaa leipomalla pipareita ja torttuja sekä koristelemalla asuntoloita jouluisiksi. Suunnitelmissa on pikkujouluja linjakavereiden kanssa. Opistolaiset hyräilevät joululauluja ja joululevy soi aina jollain puolella keltaista kotia. Joulufiilis on tarttunut jokaiseen opistolaiseen.

Oona ja Olivia
 

Tunnisteet:


joulunodotus opisto

Vanhemmat

Jämsän Kristillinen Kansanopisto

Jämsän 50-vuotiaassa kristillisessä kansanopistossa opiskelee kuluvan talven perusoppijaksolla 149 nuorta viidestä eri maasta. Opiston painopistealueet ovatkin erityisesti kansainvälisyys ja musiikki.

Opisto on täynnä toimintaa ympäri vuoden. Kun perusoppijakson opiskelijat, opistolaiset, ovat kotilomilla, talo täyttyy erittäin monipuolisesta lyhytkurssitoiminnasta.

Jämsän opistolla on kaksi blogia, joiden näkökulmat täydentävät toisiaan. Viikoittaiset, uutismaiset opistokuulumiset löytyvät osoitteesta opistokuulumisia.blogspot.fi. Niitä kirjoittavat kullakin viikolla vastuuvuorossa toimivat opiskelijat, ns. isäntä ja emäntä. Päivämies-verkkolehden blogin päivityksistä vastaavat opiston viestintälautakuntalaiset, ja tässä blogissa ote on kaunokirjallisempi.
 

Jämsän Kristillinen Kansanopisto

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi