Lauantai 20.1.2018
"
"Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta." Luuk. 4:18-19

Milloin aika haaveille?

13.10.2016 06:19 | Inkeri Heikkala
Istun sohvan nurkassa ja neulon lapasia. Puhelin vieressä olevalla pöydällä piippaa viestin merkiksi. Muutaman viestinvaihdon jälkeen pysähdyn tuijottamaan mustavalkoraitaisia lapasia, melkein valmiita. Ihmettelen, että miksihän olen noita neulomassa. Ne ovat jo neljännet lapaset, joita iltaisin olen ahkerasti pistellyt tulemaan.

Miksi ihmeessä neulon lapasia, vaikka voisin istua näppäimistön ääressä ja kirjoittaa, kun se on kuitenkin ollut päällimmäinen haave jo vuosikymmenet. Kirjoittaa… Sukeltaa syvälle tarinaan, antaa sen viedä mennessään. Kukaan ei ole edes ilmoittanut minulle, että tarvitsee lapasia. No ehkä nuo sopisivat Einolle tai Niilolle tai Markukselle tai Aleksille. Jos joku lastenlapsista sattuisi tarvitsemaan…

Ajatukset palaavat äskeiseen viestittelyyn ystävän kanssa: 

”Ei ole ollut kirjoituskelejä...” 
”Kirjoituskelit tulevat kirjoittamalla...”

Miksi en kirjoita? Siksi, kun haluan olla täysillä läsnä vielä näiden nuorimmaistenkin elämässä. (Vaikka he huitelevat harrastuksissaan, viihtyvät omissa huoneissaan tai kavereiden kanssa.) Siksi, että haluan olla läsnä puolisolleni. (Vaikka se lukee lehteään, surffailee Nettiautossa ja Tori.fi:ssä tai heiluu moottorisahan kanssa halkohommissa.) Siksi, että aikaa on kulunut sen miettimiseen, mitenkähän tuolla ja siellä olevat lapset ovat elämässään pärjäilleet. (Vaikka pärjääväthän ne ilman äitikullan huolehtimisiakin!) Siksi en ole kirjoittanut, vaikka mieli on ollut levoton ja kädet syyhynneet kynän ja paperin puoleen. 

Elimme vielä ison porukan aikaa, kun olimme mieheni kanssa äidit ja isät -kurssilla. Siellä annettiin puolisoille tehtäväksi kertoa omasta kumppanistaan. Mieheni aloitti kuvauksen: ”Vaimolle ykkösasia elämässä on perhe, toiseksi tärkein asia on perhe, kolmanneksi tärkein asia on perhe… No, ehkä neljäntenä tulee oma jaksaminen."  Se tuntui silloin loukkaavalta, vaikka hänen puheenvuoronsa jatko olikin ihana. Mutta se pani myös ajattelemaan. Elänkö minä elämääni vain toisten kautta? Mihin ovat jääneet omat haaveet ja niiden toteuttaminen?

Muistelen yhtä pappaa, joka oli levoton, kun jalat eivät enää kannattaneet niin paljoa, että olisi päässyt kellarin verstaaseen jatkamaan kauan sitten kesken jääneitä tuohitöitään. Tai mummoa, joka haaveili vielä joskus neulovansa neljän langan norjalaisneuleen. Niillä nivelrikkoisilla sormillaan, sitten kun ehtii…

Mutta mistä johtuu, että unohtaa oman itsensä perheen keskellä? Siihen vaikuttaa varmasti hektisen arjen keskellä syntyvä riittämättömyyden tunne ja siitä johtuva syyllisyys. Luulenpa, että syyllisyys on tuttua monelle muullekin vanhemmalle. Olenko juuttunut tuohon syyllisyyden tunteeseen niin paljon, että en ole ymmärtänyt pitää huolta omasta jaksamisestani? Olenko jopa ollut jatkamassa syyllistämisen kierrettä eteenpäin seuraavaan polveen?

On tuntunut hyvältä seurata nuoria pariskuntia, jotka osaavat irtaantua arjesta vuorotellen omiin harrastuksiinsa. Tankkausreissuille. Ehkä tämä jumittuminen onkin juuri meidän vanhenevien ongelma. Meidän, jotka emme ole nuoruudessamme tottuneet lähtemään kodin ulkopuolelle harrastuksiin. 

Minulla on noita villalankoja. Ehkä jaankin ne lankoina eteenpäin. Ehkä lumikelien myötä palaavat kirjoituskelitkin.

Vanhemmat

Uudemmat

Inkeri Heikkala

Olen suurperheen äiti ja monen mussukan mummi. Asun Lapin portilla, Posiolla. Teen työtä puolisoni kanssa omassa monipalveluyrityksessämme, juuri niiden juttujen parissa, joita olen kotiäitivuosina kovasti harjoitellut. Autamme asiakkaitamme arkisissa askareissa, työtehtäviä on siivoamisesta sukanparsintaan. Kun kirjoitan, tekstini syntyvät hyvin nopeasti, hetkestä, kokemuspiiristä ja ajatuksista. Luonto ja sen monet vivahteet merkitsevät minulle paljon. Blogikirjoitusteni aihepiiriä en osaa rajata, mutta uskovaisena elämisen turvallisuus merkitsee minulle paljon. 

Voit antaa minulle palautetta osoitteeseen inkeri.heikkala@hotmail.com.

Inkeri Heikkala

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi