Lauantai 20.1.2018
"
"Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta." Luuk. 4:18-19

Kiusaamisesta

29.10.2016 06:35 | Arttu Hartikainen
Eräänä syyskuisena keskiviikkona pysähdyn Päivämiestä lukiessani. Lehden keskivaiheille on kopioitu artikkeli uusimmasta Ajankohtaista-kirjasta. Tekstin keskeltä katselevat kirjoittajan mustavalkoiset kasvot. Aihe on vanha, tuttu, mutta ei koskaan turvallinen. Luen, palaan takaisin kirjoittajan kasvoihin, jatkan lukemista. Yritän etsiä kuvasta mennyttä. Pientä poikaa, joka kerran tuhansien kaltaistensa tavoin käveli kouluun reppu selässä. Potkaisi ehkä jonkun kiven matkallaan, kumartui kurkistamaan läheisen ojan sammakoita. Mietiskeli ehkä kielen sanoja, kertaili muistisääntöjä tai laskukaavaa. Muisteli ehkä, että tulivatko sisäliikuntavaatteet mukaan? Repussa oli kirjojen lisäksi kuitenkin muutakin painolastia. Poikaa kiusattiin koulussa.

Koulukiusaaminen on terminä mielestäni hiukan vaikea, joten puhun yleensä pelkästään kiusaamisesta tai kiusaamisesta koulussa. Kouluhan varsinaisesti ei varmastikaan kiusaa ketään muuten kuin kurjalla sisäilmallaan tai sienikasvustoilla ikkunoiden välissä. Ikävimmät kiusaamistilanteet ajoittuvat useimmiten sinne, minne koulu ei yllä: vapaa-aikaan, koulumatkoille ja nykypäivänä valitettavan usein nettiin ja sosiaalisen median välineisiin. Tarkasti strukturoiduissa oppimistilanteissa kiusaamista harvemmin tapahtuu, sillä niihin on aikuisen helppoa puuttua.

Kamppaamiset, tönimiset, haukkumiset ja porukan ulkopuolelle sulkemiset tehdään siellä, minne opettaja ei näe: välitunneilla, käytävillä, koulumatkoilla, retkillä, vapaissa tilanteissa. Kaiken tämän tiedostaen on aina yhtä erikoista, että näitä vapaampia tilanteita lapset, päättäjät ja kasvatusalan ammattilaiset virastoissaan kouluun useimmiten haluavat ja vaativat. Ja ymmärrettäväähän se onkin: koko elämäänsä ei voi hallita istumalla pulpetin ja tuolin välisessä suojassa.

Kiusaaminen on vastenmielinen ilmiö, tapahtuu sitä sitten koulussa, työpaikalla tai kotona. Kiusaamisen perimmäistä syytä on usein purkukeskusteluissa sekä selvittäjän että tilanteeseen ajautuneiden vaikeaa hahmottaa. Pääpiirteittäin kyse on vallankäytönhalusta, joka tuntuu olevan ihmiselle valitettavan usein sisäänrakennettuna jo pienestä pitäen. Lapsuusiän alkuvaiheisiin kuuluva huomionhaku ja narsistinen ajattelu omista oikeuksista jalostuvat ihmiselon varsitiellä vähitellen ja verhoutuvat aikuisiällä hyvin peiteltyinä pilkahtaen vain silloin tällöin jostain sieltä kaiken lomasta. Minä itse ja minä ensin! -asenteellaan lapset harjoittelevat tulevaa elämää varten. Sosiaalisisten suhteiden konflikteissa lapsi tarvitsee runsaasti aikuisen tukea, apua ja kannustusta. Tarvitaan sen pohtimista, että miten meni noin niin kuin omasta mielestä.

Mikä kiusaamistilanteen sitten laukaisee? Kuka kiusaa ja miksi? Kivakoulu.fi-sivusto muistuttaa, että kiusaamiseen syyllistyvät usein aivan tavalliset ja mukavat lapset, jotka yhdessä tulevat käyttäytyneeksi ilkeästi yhtä ryhmän jäsentä kohtaan. Ryhmänpaine, heikko itsetunto, hankaluudet omassa elämässä, väärät esikuvat ja mallit – syitä lienee yhtä monia kuin kiusaajiakin. Kiusaamisen kitkemiseksi kouluilla on käytössään erilaisia malleja ja ohjelmia, mutta ikuisuusongelma ei poistu pelkän koulun toiminnan kautta. Talkoisiin tarvitaan kaikki. Kiusattujen kertomuksia mediasta seuratessa tuntee riittämättömyyttä niin kasvattajana kuin kanssakulkijana. Usein niissä löytyy syytettävä taho: joku joka ei tehnyt yhtään mitään ja ummisti silmänsä. Valmiit toimintamallit ongelman kitkemiseksi ovat upeita apukäsiä, mutta kuitenkin loppuviimein vain laastaria haavan päälle. Isoin ongelma tässä kaiken taustalla olemme me aikuiset, lapsiemme vanhemmat. Kyky sietää erilaisuutta on ominaisuus, johon lapsi tarvitsee yhtä vahvan mallin kuin tarmoon tehdä kotitöitä.

Lapsi aistii ympäristöstään valtavasti ääneen sanomatonta ja ylös kirjoittamatonta viestintää. Se, miten lapsen ympärillä olevat aikuiset puhuvat muista ihmisistä, kertaantuu valitettavasti lapsen suussa ennemmin tai myöhemmin. Mitään sen massiivisempaa ei tarvita, yksikin vino hymy, kepeä naurahdus, puhina tai huokaus riittää luomaan pohjaa. Suhtautumisemme edes jollakin tapaa erilaisiin ihmisiin siirtyy kuin huomaamatta eteenpäin. Ajatustapamme miehistä ja naisista, lihavista ja laihoista, kotimaisista ja ulkomaalaisista, uskonnollisista tai seksuaalivähemmistöistä ovat vaihdatuspöydällä lapsiamme varten. Ja sitten me aikuiset kuulemme asioita mukuloistamme ja hämmästelemme: siis ei meillä koskaan puhuta mitään tuollaisia, on oppinut varmasti kavereilta.

Niinpä niin, jonkun lapsia ne kaveritkin ovat. Jossain on se aikuinen, jonka asenteissa olisi varaa muutoksiin. Kiusaamisesta vanhempainilloissa puhumassa kiertänyt mediapersoona Katja Ståhl kertoi vuosia sitten eräässä koulutustilaisuudessa aloittavansa vanhempainillat aina kysymällä: ”No niin, ne joiden lapset ovat niitä koulukiusaajia, nostakaapa te kädet ylös.” Koska yhtään kättä ei yleensä nouse, on Ståhlilla valmiina jatkokysymys: ”No mutta hyvänen aika, mistä ne kiusaajat sitten tulevat, käyvätkö ne täällä koulussa vain pikavisiitillä, kiusaavat ja lähtevät pois?”

Aikuisväestössä ilmenevästä vihasta ja huonosta käytöksestä on mielestäni nostettu edes jollain tapaa tarpeellista meteliä vasta aivan viime aikoina. Euroopan uusien kansainvaellusten myötä esille tullut ulkomaalaisviha kammottavine käänteineen on valitettava esimerkki siitä, että aikuisväestön kasvattamiselle suvaitsevaisemman ilmapiirin luomiseksi olisi huutava tarve.

Vaikka asia uuvuttaa, käsien nostaminen ylös ei auta. Kenenkään ei pidä jäädä kantamaan epäoikeudenmukaista kohtelua yksin mielessään. Kukaan ei saa käyttäytyä vastoin yhteisiä pelisääntöjä. Tärkeä asia kiusaamistilanteiden ratkaisussa kuitenkin on – tapahtuipa kiusaaminen missä tahansa – kyky pyytää ja antaa anteeksi ja unohtaa. Jos anteeksiantamisesta ja -saamisesta puhutaan ääneen ja pienetkin sattumukset sovitaan reilusti ja heti, ei isompia kuormia synny niin helposti.

Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus. (Matt. 18:2122.)

Vanhemmat

Uudemmat

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi