Lauantai 20.1.2018
"
"Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta." Luuk. 4:18-19

Miksi laivat eivät törmää merenneitoihin? – ajatuksia kasvatuksesta

19.9.2016 06:35 | Arttu Hartikainen
Sunnuntaiaamu. Istun keittiönpöydän ääressä. Syysauringon välkehtivät säteet leikkivät seinällä. Talo nukkuu, on hiljaista ja rauhallista. Aamulehden äärelle kipuaa myös uninen 3-vuotias. Sivujen kääntely johtaa meidät syyrialaisten, kemiallisten aseiden tappamien poikien kuvan äärelle.
– Isi katso, lapset nukkuu, onko ne niin väsyneitä?
Äkillisessä kiitollisuudentunteessa rutistan rakastani tiukasti. Silitän poskea, suorin vaalean tukan ohuita haituvia ja puristan vieläkin tiukemmin syliini.

Syyllisyys vilkuttaa kiitollisuuden lomasta. Viimeksi eilen hermostuin. Oli levitetty kaikki mahdolliset ja mahdottomat lelut, mutta korjaamisen ajankohtana lattialla leluja lajitteli leikkijöiden sijaan leikkimistä pyykkishow'n takia vältellyt isä. Ettekö te ikinä opi? 

Lastenkasvatus palauttaa oman osaamisen joka päivä sinne jonnekin vuosia esikoulua alemmille tasoille. Juttelen tuttavan kanssa, jonka tavallisen näköistä lapsuutta olen joskus seurannut sivusta. Nyt hän käy terapiassa, tiedäthän, lapsuus. Toinen purkaa terapiassa äitisuhdettaan, kolmas isäsuhdettaan. Kauhunsekaisin tuntein aloitan kaiken jälleen alusta.
– Lapset, tulkaapas tänne, nyt luetaan kirja.
Kodinhoitohuoneesta kuuluu naurunremakkaa ja vedenloisketta.
– Ai, te aiheutitte ainoastaan vesivahingon, no ei siinä mitään, sellaistahan sattuu.

Seison päiväkodin pihalla. Sylissäni kaulaani puristaa kuusivuotias, paitani alla sydäntäni viiltävä tuska. On vain osattava päästää irti – meidän molempien.
– Miksi sun pitää mennä töihin?
Minulla on kiire, mutta syyllisyydentunne pitää kiirettä pihdeissään. Opettajana olen nähnyt näitä hyvästejä lukemattomia. Hymyillen tiennyt niiden hetkellisyyden: aikuisten kaikottua näköpiiristä lapset kokoavat itsensä hämmästyttävän nopeasti ja osaavat itsenäisen toiminnan kuin vanhat tekijät. Oven sulkeuduttua takanani seison pihan aamuviileydessä ja pyyhin silmäkulmiani.

Omien tunteiden kanavointi lasten nähden on hämmentävää. Toisaalta haluaisi valaa lapseen luottamusta säilyttämällä tilanteessa kuin tilanteessa reippaan viileän asenteen: luotan sinuun ja siihen, että selviät. Toisaalta haluaisi näyttää sen toisenkin puolen: rakastan sinua niin paljon, että tuskasi tuntuu omaltani. Kasvatusoppaat muistuttavat meitä vanhempia tunteista ja niiden kanavoinnista. Tosielämän tilanteissa riittämättömyys omissa nahoissa pysymiseen kasvattaa välillä halua käyttää oppaita kalan käärepapereina. Ei, en pysty. En sitten millään.

YK:n yleiskokouksen aloite synnytti vuonna 1954 kansainvälisen lasten oikeuksien julistuksen. Suomessa päivä merkittiin Suomen Unicefin aloitteesta kalentereihin 1990-luvulla nimellä lastenpäivä. Aluksi ajankohtana oli lokakuun ensimmäinen maanantai, mutta vuodesta 2002 lähtien päivää on vietetty 20. marraskuuta nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Tänä vuonna päivän teemana on ilolla kasvattaminen. Annetaan yhdessä aikaa lapselle ja kasvatukselle – jokainen meistä kasvattaa omalla esimerkillään ja ilolla!

Bussipysäkin mainoksessa kaksi värikäspyrstöistä merenneitoa istuu kivellä vilkuttamassa tutulla logolla varustetulle laivalle.
– Iskä, miksi laivat eivät törmää merenneitoihin?
Niinpä, miksen tullut tuota itse ajatelleeksi. Lapsen elämässä fakta ja fiktio sekoittuvat, mahdollisen joukossa on aina mahdotonta. Samaa ajatuksenkulkua haluaisi mukaan omaan kasvattamiseensa. Omat ja itselle tärkeät rajat, säännöt ja määräykset ovat lapsen maailmassa verrattavissa niihin merenneitoihin, jotka luiskahtavat laivan tieltä pois.
– Ehkä ne merenneidot uivat aivan omilla vesillään eivätkä kohtaa niitä laivoja kuin joskus aivan vahingossa?

Kirjoituksessa on käytetty lähteenä Suomen Unicefin nettisivuja: www.unicef.fi

Vanhemmat

Uudemmat

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi