Lauantai 20.1.2018
"
"Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta." Luuk. 4:18-19

​Kun minä vaan en muista

10.11.2014 06:13 | Aino Kanniainen
Katson äitini hopeisia hiuksia ja silmissä olevaa hämmennystä.

– Kun minä vaan en muista. 

Tunnetta, jota aiemmin kaiken niin kirkkaasti muistaneen äitini sanat saavat aikaan, on vaikea kuvata. Siinä on sekoitus surua, hämmennystä ja lopulta ääretöntä hellyyttä.

– Ei se mitään. Minä otan selvää.

Yksi päivä voi muuttaa paljon. Olin tullut juuri suviseuroihin saadessani tiedon, että äitini oli joutunut sairaalaan. Tästä alkoi matka huolen ja toivon vaihteleviin tunnelmiin. Alkoi matka uuteen tehtävääni äitini edunvalvojana. Tehtävään, johon äitini oli minut jo vuosia aiemmin "pahan päivän varalta" valtuuttanut. Tehtävään, joka ei kysynyt, sopiiko tämä aikatauluihini. Sopii, koska asioilla on tärkeysjärjestys. Ja kaikella on tarkoituksensa.

Tehtävä, johon sisältyy sekä tyttären että edunvalvojan roolit, on yhdistelmä vahvoja tunteita ja käytännön asioiden järjestelemistä. Nyt katson uudella tavalla maailmaa, läheiseni heikentyneen toimintakyvyn näkökulmasta. On asioitava virastoissa, pankeissa, Kelalla, maistraatissa. Huomaan kalenteriini tulleen uudenlaisia merkintöjä äidin lääkärin ajoista, soittoajoista sekä palvelusuunnitelma palavereista. On yhteistyötä kotipalvelun kanssa, jotta äidillä on turvallista olla kotona. On yhteydenpitoa sisarusten kanssa, kuka voi milloinkin auttaa. Saamani luottamus tuntuu yhtä aikaa rakkaalta, raskaalta ja kuitenkin niin rikkaalta. Elämän oppikoulua tämäkin.

– Minulla kävi vieraita. Toivat kahvit ja istuivat tovin juttelemassa.

Ilo ystävien näkemisestä on käsin kosketeltava. Iloinen ja kiitollinen olen minäkin. Välimatkan ja monien vastuideni vuoksi en pääse äidin luokse niin usein kuin haluaisin. Mieltäni rauhoittaa tieto, että hän ei sittenkään ole yksin. Ystävät eivät ole unohtaneet. Tämä on rakkautta ja arjen diakoniaa parhaimmillaan. 

Viivyn yön yli äidin luona. Laitan netistä kuulumaan suviseurasaarnoja ja Siionin lauluja. Puhumme menneistä ajoista ja aavistelemme tulevaa. Elämän tiimalasissa olevien päivien määrää ei kukaan voi tietää etukäteen. Tässä ja nyt jokainen hetki tuntuu tärkeältä. Lähtiessä peittelen vanhuksen nukkumaan, halaamme pitkään ja hyvästelemme turvallisesti toisiamme siunaten. Tärkein asia ei ole unohtunut. Ulko-ovea sulkiessani kuulen äidin vielä sanovan

– Jospa me vielä nähdään. 

Vaivihkaa pyyhkäisen sanojen nostattaman kyyneleen silmäkulmastani. Sama rukous minullakin.

Vanhemmat

Uudemmat

Aino Kanniainen

Työskentelen psykoterapeuttina, kouluttajana ja työnohjaajana. Elämänrikkautta tuovat perheenjäsenet: puoliso, seitsemän poikaa, yksi tytär sekä miniät, vävy ja lapsenlapset. Vapaa-ajalla minut voi löytää samoilemassa metsissä tai rannoilla kamera kaulalla, marjastamassa, raivaamassa metsää tai uppoutuneena hyvään kirjaan. Yhteiskunnalliset luottamustehtävät ovat myös osa elämääni. Psykoterapeuttina ja perheterapeuttina kohtaan elämän koko kirjoa ihmisten raskaimmista vaiheista onnen ja kiitollisuuden hetkiin saakka. Näistä aineksista tulen ammentamaan kirjoitusteni aiheita, vaikeitakaan teemoja kaihtamatta – valoisasti ja kristillisen uskon tuomia näköaloja peilaten.
Aino Kanniainen

Toim. Toivo Määttä

Evankeliumin ihmeitä

Evankeliumin ihmeitä sisältää vanhoillislestadiolaisten saarnaajien ja sanankuulijoiden kokemuksia seuroista ja seuramatkoilta 1800-luvulta 2000-luvulle. Kokemuksia on kotimaan lisäksi muista Pohjoismaista, Keski-Euroopasta, Amerikasta, Venäjältä ja Afrikasta. Kirjan keskeinen sanoma on, miten ihminen saa syntinsä anteeksi.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi